|
Nimi: Kartano
"Suomalaisten työsskävijöiden keskiansiot ovat n. 2550e/kk, joten jos hoitsut saavat haluamansa korotukset, he pääsevät aika lailla samaan palkkatasoon. Työn rasittavuuden vertailusta voi tietysti olla montaa mieltä."
Kielimaisteri->en tiedä mistä olet palkkatiedot kaivannut, mutta kuullostaa siltä et iltapäivälehdistä. TEHY:laisiin kuuluu pääasiassa sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat ei esim. apuhoitajat (ei taida paljon olla enään töissä).
Siitä olen samaa mieltä, että akavalaiset on palkkakuopassa. Esimerkiksi Saksassa Insinööri tienaa keskimäärin kolmekertaa enemmän kun minä.
11.10.2007 12:01
Nimi: Kielimaisteri
Lappi-> Oli kyllä mielenkiintoinen kirjoitus. Loppupelissä kyse on nimenomaan prosessien hiomattomuudesta. Päättäjien pitäisi miettiä ennenkaikkea sitä, miten sairaalaan tuleva potilas saadaan sieltä mahdollisimman pienellä työmäärällä ulos (ja toki terveenä).
Suomalaisten työsskävijöiden keskiansiot ovat n. 2550e/kk, joten jos hoitsut saavat haluamansa korotukset, he pääsevät aika lailla samaan palkkatasoon. Työn rasittavuuden vertailusta voi tietysti olla montaa mieltä.
Mutta onhan kuitenkin paljon tultu eteenpäin siitä, kun kaikki sairaanhoitajat olivat nunnia eikä heille maksettu ollenkaan palkkaa. :)
Tulen toki päättäjäisiin!
10.10.2007 14:53
Nimi:
WWW: www.monopoly.fi/
10.10.2007 14:52
Nimi: TV-toimittaja, JÄMSÄ
SK-kuukauden tilanne:
-
Pyöräkisakauden päättäjäiset ensi la:na klo16- Leikki- ja kisailumieltä mukaan...
10.10.2007 13:26
Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ
WWW: lintukoto.net/agora/kirjoitus.php?id=443
Ensinnäkin linkki johdattaa kirjoitukseen, jota en välttämättä allekirjoita, koska se on vähän vastoin ideologiaani, mutta ihan mielenkiintoinen näkökulma ja Risto varmaan ainakin tykkää...
Kielimaisteri-->Heebo vs. hoitaja "taistelu" oli siksi otettu esiin, että eikö hoitajat nimenomaan halua päästä "palkkakuopasta" ja silloinhan pitää verrata muiden palkkoihin eikä elinkustannuksiin...
Se on ihan totta, että inflaatio syö ison osan korotuksista ja silloin pienituloinen kärsii!!!
Mutta mitä tuonkin linkin alta paljastaa, niin kyllähän terveydenhuolto on kallista... Hassua vaan miten joku toinen maa pystyy maksamaan hoitajilleen yli kaksi kertaa sen mitä Suomessa... Eikö se sitten ole kallista?
Mutta joo, ei nyt ehdi/jaksa kirjoittaa enempää...
Tule päättäjäisiin!
10.10.2007 13:21
Nimi: Kielimaisteri
Lappi-> Terveydenhuollossakin on nyt kysyjän markkinat, kun alkaa olemaan työvoimapulaa ja hoidettavia koko ajan enemmän.
Lisäksi inflaatio ja korot on nousussa, joten ei palkankorotusprosenttien reaaliarvo ole ihan niin hurja kuin ensisilmäykseltä luulisi.
Siitä olen kyllä samaa mieltä, ettei ole köyhien kuntien tehtävä olla vain maksumiehenä. Mielestäni koko terveydenhoito pitäisi laittaa valtion piiriin ja ennenkaikkea yhdistää sosiaalitoimen kanssa. Nythän suurin osa kuluista tulee siitä, että vanhukset makaavat turhaan "kalleilla" sairaalapaikoilla koska vanhainkoteja ei ole tarpeeksi (kunnilla ei ole varaa rakentaa niitä). Tästäkin voitaisiin saada todella isoja säästöjä ja niistä osan voisi käyttää hoitajien palkkaan.
Tuota Heebo-hoitaja-väitöstä en sen sijaan täysin kannata, koska palkkaa pitää verrata ennemmin elämiskustannuksiin: maitopurkki maksaa saman verran hoitajalle ja heebolle.
Terveydenhuollon kustannukset ovat muuten aika rajussa nousussa johtuen juuri väestön vanhenemisesta, hoitojen kallistumisesta ja vuokratyövoiman käytöstä:
Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin menot ovat kasvaneet muutamassa vuodessa 25% ja tulevat varmasti vielä kasvamaan.
09.10.2007 16:20
Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ
Hiljaistapa on ollut... Se on kai lakko tullut tännekin...?
Tekisi mieli puhua vähän politiikkaakin, mutta te kaikki suututte sit taas...
Kuitenkin se on sanottava, että kuntatyönantaja on laitettu ikävään tilanteeseen nyt. Vaikka he antoivat hienon sopimusehdotuksen (12%), niin nyt TeHy vaatii enemmän...
Toki TeHyllä on oikeus vaatia, koska heidän on annettu ymmärtää...
Harmi vaan, kun nyt tästä tehään taistelu hoitajat vastaan kuntatyönantaja vaikka valtiovallan pitäisi mun mielestä tulla tähän väliin ja antaa pikkasen enemmän sitä hintaa kuin 150milj./vuosi lisää...
Toki minä en ole niin tunnollinen veronmaksaja kuin joku muu eli ei sinänsä ole oikeutta vaatia tuollaista, mutta se on oikeus sanoa, että suotta on nyt kuntatyönantaja tässä taistelussa toisena osapuolena, koska he ovat jo tulleet ihan äärirajoille...
Ja kunnatkin ovat niin eri asemissa keskenään. Kävin just katsomassa niin Keravalla on alle 1hlö "huollettavana" jokaista työntekijää kohden, kun taas joissakin Kainuun kunnissa on yli 2,5hlö... Siinä on iso ero ja vaikuttaa paljon kunnan talouteen...ja/tai kunnallisveroon!
Nyt en tiedä kuinka tässä lakkouhassa tulee käymään. Hallitus tuskin tulee väliin, koska ei ole seksikästä myöntää olleensa väärässä...
Alunperinkin olisi pitänyt olla nostamatta liian isoja toiveita. Sieltä lähti kaikkien alojen isot vaateet ja siksi palkankorotuslinjaksi tuli 7-11 ja sitten kunnan piti mennä yli 12%. Olisipa kaikki olleet maltillisempia, niin toi valtion 150milj. olisikin ihan hyvä summa...
No toivotaan, että johonkin mahdollisimman vähän huonoon ratkaisuun päästään...
Yleensäkin palkkaerojen kasvulle pitäisi tehdä jotakin, mutta mitäänhän niille ei prosenttikorotuksilla tehdä. Päinvastoin!!!
Nythän hoitajat ei oo saamassa metallimiestä yhtään kiinni.
Joku heebo tienaa nyt vaikka 2800e/kk ja saa +9%...
No joku hoitaja tienaa 2000e/kk ja saa +12%... Kaventuuko tuloero?
Heebo: +252e/kk
Hoitaja: +240e/kk
Niinpä. Ja tossa oli vertailussa vain tuollainen 2800e/kk tienaava heebo. Niitä on pikkasen enemmänkin tienaavia heeboja... Joten eipä hoitajat niitä kiinni saa... Saati ne naiset, joiden korotukset jää alle tämän 12%...
Että ei hyvin mee...
Mutta minkäs minä sille voin. Näillä mennään...
09.10.2007 13:58
Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ
TeeKoo-->Talvirenkaat sitten alle...? Vai mitä?
08.10.2007 09:46
Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ
Saa nähdä mitä lajia päättäjäisiin tulee. Sääennusteen mukaan voisi olla jotakin hiihtoa tai vastaavaa...:(
Aika kirpakat kelit tulossa, mutta poutaa saattaa olla...jos jotain sataa, niin lunta...:)
08.10.2007 09:37
Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ
Uutta viikkoa pukkaa... Jännää on vaikka sataa...
Päättäjäisistä... Tossa viikonloppuna varmistui muutaman tulo, se on hyvä asia se. Yhdeksän enemmän tai vähemmän varmaa tulijaa ja 1-2 mahdollista...
Ja neljältä jo olisi kiva nähdä siellä porukkaa, koska aika menee aina niin nopeesti...
08.10.2007 09:27
Nimi: Kielimaisteri
Lappi-> Oho, no ilmankos. Siihen kaatui HM-voittomahdollisuudet! :)
07.10.2007 08:53
Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ
Kielimaisteri-->Mutta mä löysin syyn, miksi sä et löytänyt Kauvosaarta. Sulta puuttuu kokonaan tuolta leikkipuiston hinnastosta KalPan sentterit!!!
06.10.2007 09:44
Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ
Kielimaisteri-->Aiempiin kysymyksiinhän vastailin eilen suullisesti eli niistä ei enempää, mutta kyllähän toi Kauvosaari tuolta KalPan senttereistä löytyy...
06.10.2007 09:43
Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ
Niin ja miksi sanoin SPONSOREISTA, kun puhuin Jorman tuomisista, niin hänellekään ei niistä kuulemma kustannuksia tule. Saa nyt nähdä joudutaanko me pystyttämään sponsoreiden takia joitakin kylttejä päättäjäisiin tai mainitsemaan puheissa niiden nimiä...:)
06.10.2007 09:20
Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ
Pidettiin juuri Jorman kanssa pieni päättäjäispalaveri ja sponsoreita ilmaantuu jatkuvasti lisää. Jorma lupasi tuoda kahvit ja kastettavat elikäs niinkun nämä vehnäset tai jotkut... Sitten hän sanoi tuovansa myös kertakäyttöastioita ja jotain suolaistakin... Makeastakin oli puhetta...
Eihän tässä kohta tarvitse kenenkään tuoda omalta kohdaltaan enää mitään. Tai jos tuokin, niin siinähän tulee kauheat syömingit...:)
Elikäs. Makkara- ja kahvitarjoilupuoli on siinä kunnossa, että teidän ei tarvitse siitä huolehtia miltään osin.
Toki edelleenkään minkään tuominen ei ole kielletty, mutta tämä on nyt kuitenkin tiedoksi annettu.
Alkoholijuomia ei ole vielä kukaan ilmoittanut sponssaavansa. Käviskö joku puhumassa Alkon johtoryhmälle...?
Laine-->Riittääkö pokka?
Risto-->Mitäs sun firma voisi sponssata?
Veho-->Tai sun?
TeeKoo-->Tai tämä expostisi?
No oikeesti ei tarvi sponssata!!! Odotan vaan hauskoja vastauksia...
Siellähän sitten la:na klo18 alkaa tietovisat jne. mutta hienoa olisi, jos sinne alkaisi jo neljän maissa kerääntyyn porukkaa...
06.10.2007 09:18
Nimi: TV-toimittaja, JÄMSÄ
HM-tilanne:
1.Tuomo 149pst.
2.Janne 88pst. (-61)
3.Risto 78pst. (-71)
4.Eukka 71pst. (-78)
Rahatilanteet:
1.Janne 60000mk
2.Risto 50000mk
- Eukka 50000mk
4.Tuomo 0mk
Halvimmat hankinnat:
Metsola (Risto) 130000mk
Lippojoki (Eukka) 140000mk
Laurila (Risto) 160000mk
Kaijomaa (Janne) 160000mk
Lisää HM-faktaa jahka sivut ma:na päivittyvät...
06.10.2007 08:58
Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ
HM-kansa-->Tein muuten yhden virheen HM-jutuissa. Ilmoitin, että Risto olisi saanut Santavuoren myydessään +10000mk, mutta se koskikin Leinosta. Ai, ai, ai. Tarvii olla tarkempi. No tuskin Risto olisi silti Leinosta myynyt...
06.10.2007 08:46
Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ
WWW: kuvake.net/user/EukkaS?image_id=3108749&folder_id=322802
Riston äidin Corolla saa edelleen paljon ansaitsemaansa julkisuutta...
Vai mikäköhän sen koko nimi nykyään on, kun Arikin pitäisi saada mahtumaan siihen jotenkin...
Ja ehkä Mikkokin, kun kuitenkin käyttänyt autoa urheiluvälineenään...
Toi Riston äidin Corolla on vähän niin kuin jalkapalloilija Pelé... Kattokaas, kun silläkin on oikeesti paljon pisempi nimi:
Edson Arantes do Nascimento
Niin siksi Riston äidin Corollallakin voisi olla kaiken kattava nimi...
06.10.2007 08:41
Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ
Paluu taudin jälkeen. Harmi, kun jäin hektisimmäst keskusteluvaiheesta paitsi, mutta nytpä on tilaisuus antaa yhdellä kertaa tyhjentävä vastaus, joka tosin mukailee mun muutaman päivän takaista mielipidettä aika pitkälti...
Jos työnantaja, tässä tapauksessa exposti, antaa määräyksen, että työntekijän on työaikana suoritettavan pyöräilyn lomassa käytettävä pyöräilykypärää, ON TYÖNTEKIJÄN SITÄ KÄYTETTÄVÄ!
Sitä paitsi kypärän käyttöpakko on erittäin hyvin perusteltavissa.
Aiemmassa lehtijutussa, joka tosin oli miehen omasta näkökulmasta pääosin, sanotaan miehen esittäneen vaihtoehtoisia ratkaisuja.
Sitähän me ei tiedetä kuinka painokkaasti hän on tämmösiä ehdottanut, mutta jos hän on vakavissaan ehdottanut tekevänsä tarvittaessa muita tehtäviä, niin näkisin, että näihin neuvotteluihin olisi työnantajan pitänyt nöyrtyä.
Luulen, että työnantaja tai tässä tapauksessa luultavasti vain esimies ilman mitään keskustelua itseään vielä ylempien kanssa päätti, että hänen määräyksiään ei hyljeksitä vaan pitkäänkin firmassa ollut työntekijä saa mennä.
Mitä tulee pyöräilykypärän käyttämiseen liittyvään mahdolliseen ideologiaan, niin kai sitä voi ideologiaksikin kutsua...tai periaatteeksi...tai vakaumukseksi...tai tyhmyydeksi...
Itsehän olen ollut koko ajan pyöräilykypärän kannalla, mutta omaan päähäni en ole sitä suostunut laittamaan. Ehkä se ei ole ideologiakysymys, sehän voi olla vaikka taloudellinen kysymys...tai samaistumiskysymys...tai vapauskysymys...
Mutta sitä vaan vielä, että jos työnantaja pyytää käyttämään punaisia vaatteita (ja tarjoaa nämä vaatteet ja ne ovat siveellisiä ja mukavia), niin kyllä niitä pitäisi pyrkiä käyttämään...
Ja sitäkin vaan vielä, että käyttäkää hyvät ihmiset pyörräillessä pyöräilykypärää!!!
06.10.2007 08:32
Nimi: ari
sillon kun jaoin autolla postia niin sanottiin että ei kantsi pitää turvavyötä sillä se haittaa työntekoa.se oli 100 km pvä ilman turvavyötä.
05.10.2007 12:47
|