Kirjoita Vieraskirjaan


Nimi: Risto

Onkos joku menossa lauantaina autolla Jämsästä päättäjäisiin? Voisin tulla kyydissä jos pääsee.

25.9.2008 15:46



Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ

Kyllä, kyllä... On se sellaista... Katsoin Voitelukopin kirjoituksia viime vuodelta 7.11. (Jokela), mutta eipä silloin asiaa pahemmin puita. Pieni tauko vaan oli silloinkin Voitelukopin keskusteluissa... Ja meillä oli vielä HM-kaupat samana iltana...

Nythän moni varmaan omien parissa on puhunut mm. keinoista, joilla tällaisia voitaisiin ehkäistä. Mullakin olisi joitakin ehdotuksia, mutta ne nyt ovat heti tapahtuneen jälkeen kovinkin populistisia ja toisaalta taas omaan politiikkaa (vasemman laidan) tukevia, joten jätettäköön myöhempään aikaan ne avaukset...

Kyllä tollainen vaan pistää vihaksi. Mitä muutakaan tällainen tavis tässä vaiheessa voi asialle tehdä kuin vihata ja surra asiaa lähellä olevien puolesta.

Oli pilallinen fiilisi tiistaina, siis koko ikävän tapauksen lisäksi se, että olin taas kirjaston koneella ja oli taas kahden tunnin aika (yleensä otan tunnin ajan) ja osuin käymään uutissivuilla siinä noin klo11.30 (yleensä käyn vain alussa ja sitten en enää selaa niitä). Eli myös Jokelan tapauksessa selasin uutissivuja ja näin aikalailla heti ekat uutiset...

Joo, mutta joo...

Mitähän se kertoo minusta (meistä), että sitä jää sitten tollaisia uutisia lukemaan ja painamaan päivitysnappia 10 minuutin välein, että olisiko jotain uutta tullut?

En haluaisi olla tollaisissa ikävissä asioissa noin tiedonhaluinen. Mutta ainakin minä aidosti petyin, kun tuli isot uhriluvut tai epäilyt niistä.

Voin kuvitella, että jossakin on ihmisiä...ehkä satojakin Suomen maassa, jotka uutisen kuultuaan toivoi, että tulisipa oikein paljon uhreja. Se on pilallista!

Joo, mutta joo...

Jatketaan...

25.9.2008 08:22



Nimi: TV-toimittaja, JĂ„MSĂ„

Autourheiluveikkaus olisi tehtävä viimeistään tänään klo23.59!

Pyöräkisa-aktiiveille on la:na klo15 alkaen pippalot Koskenpäällä.

25.9.2008 08:02



Nimi: Eukka

HM-asiaa vieläkin:

Eli todella tyytyväinen olin siihen, että jo tässä vaiheessa Tuomas Huhtanen teki maalin (siis tuo kyseinen maali tapahtui tiistain ottelussa) Kukaan ei oikein uskonut, että hän saa mitään aikaiseksi, mutta niin se vaan sai maalin aikaiseksi :) Ja lisää on luvassa.

25.9.2008 07:36



Nimi: Eukka

Rose -> Mites nyt suu pannaan?

HM-tilanne ennen illan kierrosta:
1. Tuomo 62pts
2. Risto 46pts
3. Janne 44pts
4. Eukka 43pts
5. Tuomas 39pts

Kentät
Tuomo2 17pts (+30 000mk)
Janne1 17pts (+20 000mk)
Tuomo1 17pts (+10 000mk)
------------------------
Eukka1 13pts (+-0mk)
Risto2 11pts (+-0mk)
Tuomas2 10pts (+-0mk)
Risto1 10pts (+-0mk)
------------------------
Janne2 9pts (-10 000mk)
Eukka2 9pts (-20 000mk)
Tuomas1 6pts (-30 000mk)

Mun mielestäni mulla on ollut melko hyvä nousu nyt menossa. Vielä kun Lukko onnistuis tänään voittamaan, ja mun pelaajat muutenkin onnistuisivat tänään, niin hyvä tulee.

25.9.2008 07:28



Nimi: bluusfani

MIKS KUKAA EI ENĂ„Ă„ KIRJOTA TĂ„NNE.ONKS JOKIN TAUKO NYT.

24.9.2008 17:35



Nimi: Ähtäri

Vielä ajo-ohje ja muuta asiaa pyöräilykauden päättäjäisiin.
Ajo-ohje: Aja Jämsänkosken Konilannotkon liikenneympyrästä 16,5 km Koskenpäälle ja oikealla on Jutilantie ja Tuhkurintie (sama liittymä). Käännny talon pihaan ja heti navetan edustalta vasemmalle pellolle. Peltotie kääntyy aikanaan rantaan ja kun tulet ensimmäisen mökin kohdalle, käänny oikealle. Mökki on heti seuraava.
Pukeutukaa lämpimästi, sillä joudutte oleskelemaan myös ulkosalla. Mökki itsessään on hyvin pieni.
Iltapalaa on varattuna, mutta halutessanne voitte ottaa esim. grillimakkaraa tms. mukaan.
Niin, ja omat juomat!
Mahdollista yöpymistä varten varatkaa mukaan makuupussi tms. Tyynyjä löytyy talon puolesta.
Vielä kerran, tervetuloa kaikki "aktiivit"!

23.9.2008 08:07



Nimi: bluusfani.

eukka.etkös seuraa enää jypii ollenkaa.kun et sitä niinenää hehkuta.

22.9.2008 12:29



Nimi: bluusfani

kyllä mulla jää nyt päättäjäiset välii.keverin 40bileet.vetää puoleensa.

22.9.2008 11:17



Nimi: bluusfani

kiitos hienoista pyöräkisoista.oli taas nastaa ajella.jatketaa taas ens vuonna.

22.9.2008 11:14



Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ

HM-väki-->Ekat kaupathan tosiaan ovat ke:na 8.10. Se on siksi tollainen tarkka päivä, koska tiistaina pelataan ja torstaina pelataan... Elikäs tuona iltana on kauppojen oltava... Mutta se on sen ajan murhe... Teoriassa toki ne sitten voisi olla vielä to:na ennen kierroksen alkua, mutta tuskin sellaista aikataulua saadaan kaikille sopimaan...

Pkisa-aktiivit-->Ne ois sitten päättäjäiset ensi la:na Ähtärin kalankasvattamolla... Kalankasvattamolla sillä perusteella, että Ähtäri ja Laine puhuvat aina verkoista ja katiskoista, kun tulee puhe Ähtärin mökistä...:)

Joo, mutta joo...

Kyllähän noi kelit jo viilenee ja illat pimenee sen verran, että kauden kuuluukin loppua... On se silti vähän harmi...

22.9.2008 08:49



Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ

Eukka-->Tärkeintä on, että TeeKoo on lirissä. Tai olisi. Nyt näyttää, että ei olisi. Sitten revin tennissukkani, jos TeeKoo ottaa kentällisistä +50 000mk. Menee mun talousetumatkayritykseni ihan mönkään...

22.9.2008 08:29



Nimi: Eukka

Janne -> Mut eikös se oo tärkeintä, että Rose joutuu heti liriin tuossa? Pile kun rankaisee vielä pari kertaa, sitten Bicek, Louhivaara ja Pirjetä rupee tekee pisteitä, niinku Janne Jalasvaarakin :) Hyvää tulee, ei voi muuta sanoa.

22.9.2008 08:14



Nimi: Eukka

HM Ranking:

1. Tuomo 59pts
2. Risto 41pts
3. Tuomas 38pts
4. Janne 37pts
5. Eukka 34pts

Hyvin sain kiinni :)

22.9.2008 08:12



Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ

Eukka-->Mut sellainen virhe sun kentällispäivityksessä, että Rose2 on halvempi kuin Eukka1, joten niiden järjestys on toinen ja sitten Risto2 ja Janne2 ovat samanhintaisia, joten niistä parempi on se, joka tehnyt enemmän maaleja... En nyt tiedä kumpi...

22.9.2008 08:10



Nimi: Eukka

Janne -> Mun oli vaan ihan pakko kaunistella noita lukemia tossa :D En halunnut uskoa, että mun molemmat kentälliset ottivat 2 viimeistä sijaa :D Ei tuu toistumaan, ellei tuu samanlaista tilannetta :D

22.9.2008 08:09



Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ

Eukka-->Mullahan ei oo kohta mitään hommia...:)

22.9.2008 08:08



Nimi: Eukka

Ja vaikka Rosella on kevyesti kalleimmat centterit, niin mä oon ainoa, jonka kaikki 3 centteriä on tehnyt pisteitä :D

22.9.2008 08:08



Nimi: Eukka

Kentälliset lauantain jälkeen:

1. Tuomo1 17pts (+30 000mk)
2. Tuomo2 15pts (+20 000mk)
3. Janne1 14pts (+10 000mk)
----------------
4. Eukka1 10pts
5. Tuomas2 10pts
6. Risto1 9pts
7. Risto2 8pts
----------------
8. Janne2 8pts (-10 000mk)
9. Eukka2 7pts (-20 000mk)
10.Tuomas1 6pts (-30 000mk)

Hyvin nousi mun ykköskenttä ja kakkonen kanssa nousi tuosta - 30 000mk menetyksestä pois :)

22.9.2008 08:05



Nimi: Lapin kesä, JÄMSÄ

Hyvin otti porukka eilen tosta alemmasta vinkista vaarin. Neljä tyyppiä paukautti syyskuun enkkansa pyöräkisassa. Kaikki viimeisestä kisasta ja muutenkin koko kaudesta tänään jahka sivut päivittyvät. Siellä saattaa olla joitakin virheitä, koska näin kauden päätteeksi joutui aika moneen paikkaan tekemään jotain merkintää ja kiirettä meinasi pitää, mutta tarkistan kaikki tämän viikon aikana ja korjaan mahdolliset virheet (lähinnä siis pyöräkisatilastoissa) seuraavaan päivitykseen...

Mitäs me nyt tehdään? Ei ole pyöräkisoja. Aletaan puhumaan tietenkin kuntavaaleista! NATO?

22.9.2008 08:04



Sivu: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 302 303 304 305 306 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 321 322 323 324 325 326 327 328 329 330 331 332 333 334 335 336 337 338 339 340 341 342 343 344 345 346 347 348 349 350 351 352 353 354 355 356 357 358 359 360 361 362 363 364 365 366 367 368 369 370 371 372 373 374 375 376 Kaikki


Nimi:

Sähköposti:

WWW:
http://
Viesti: