|
Nimi: TV-toimittaja
Pyöräkisakautta on nyt jäljellä enää yksi kisa. Taistelu sarjan nelossijasta saattoi saada lopullisen ratkaisun viime sunnuntaina, kun Rami tuli ennen Aria maaliin, mutta ei asia aivan varma vielä ole.
Tällä hetkellä Ramilla on 153pst. ja Arilla 147pst. (Vaikka pistetilanne 148 näyttääkin - tarkistuslaskennat joskus saavat tällaista aikaan)
Rami ollessaan viimeisessä kisassa viides saa kaksi pistettä lisää ja ollessaan neljäs hänelle tulisi viisi lisäpistettä.
Arin etuna tässä toivottomalta näyttävässä kamppailussa on, että häneltä tippuu seuraavaksi seitsemäs sija pois, kun Ramilta tippuu kuudes sija. Se tarkoittaa kahta pistettä.
Ari ollessaan viides, hänelle tulisi neljä pistettä eli se ei riitä vaikka Rami jäisi kotiin. Mutta jos Ari on viimeisessä kisassa neljäs, niin hän saakin jo seitsemän pistettä lisää, jolloin Ramin tarvii olla viides voittaakseen Arin sarjassa.
Sama homma, jos Ari on kolmas, niin Ramin tarvii olla neljäs. Arin tullessa toiseksi ei Ramin kolmas sija enää riittäisikään, koska he päätyisivät tasapisteisiin ja Arilla on vähemmän ajettuja kisoja, jolloin Ari voittaisi.
Mutta yhteenvetona sellaista, että Arin pitää olla kisassa vähintään neljäs ja voittaa Ramia kaksi sijaa paitsi jos Ari onnistuu olemaan kisassa toinen.
13.9.2011 16:01
Nimi: TV-toimittaja
Pyöräkisan tulokset:
1.Eero S. 43.07
2.Janne M. 48.41
3.Jorma E. 48.41
4.Raimo N. 49.20
5.Ari V. 50.39
Ensi su:na on kauden viimeinen pyöräkisa!
11.9.2011 17:36
Nimi: TV-toimittaja
Pyöräkisakautta on kaksi kisaa jäljellä. Onkin siis aika spekuloida hivenen.
Sarjan voitto on mennyt Mikolle, koska vaikka Eero voittaisi molemmat jäljellä olevat kisat, jäisi eroa vielä kuusi pistettä.
Janne tulee sarjan kolmanneksi.
Sarjan nelossijahan näytti joku aika sitten menevän selvästi Ramille, mutta Arin kaksi peräkkäistä kolmossijaa onkin laittanut kamppailun täysin avoimeksi.
Ramihan on tällä hetkellä viisi pistettä Aria edellä, mutta Arilla tippuu seuraavaksi 7. sija pois ja Ramilla 6. sija. Se vaikuttaa kaksi pistettä. Jos Ari voittaa Ramin seuraavassa kisassa vaikkapa sijoilla 4 ja 5, niin se tarkoittaa kolmea pistettä, jolloin tilanne olisikin jo tasan ennen viimeistä kisaa.
Sellaisen yhteenvedon voisi vetää, että Rami ollessaan jommassa kummassa jälkimmäisessä kisassa Aria parempi, tulee voittamaan hänet sarjassa. PAITSI jos Ari voittaa toisessa kisassa Ramia kaksi sijaa ja on vähintään neljäs siinä kisassa eikä Rami voita Aria toisessa kisassa kuin yhden sijan. Helppoa vai mitä?
Muista sijoista ei nyt kannata tehdä numeroa, kun kilpailijoiden aktiivisuus on ollut vähän mitä sattuu.
08.9.2011 07:55
Nimi: Kielimaisteri
HM-pelaajat-> Kauden 2011-12 hinnastot on päivitetty sivuille.
07.9.2011 12:34
Nimi: TV-toimittaja
Pyöräkisan tulokset:
1.Eero S. 40.55
2.Mikko P. 40.55
3.Ari V. 52.05
4.Raimo N. 52.19
04.9.2011 16:02
Nimi: E-tulospalvelu
Pyöräkisan tulokset:
Mikko P. 38.37
Eero S. 38.41
Ari V. 47.53
Jorma E. 47.55
Raimo N. 51.48
01.9.2011 16:40
Nimi: Hiihto
Eipä sitä taida saada yhtään sen enempää porukkaa Jämsäänkään kasaan. Halme on aina ensin tulossa ja sitten peruu. Eukka ja Kartano kännissä tai krapulassa. Ehkä se pitäisi pitää kisat keväällä. Ainakin silloin porukalla tuntuu olevan intoa pyöräkisoihin ja muihinkin kesäisiin ulkoiluihin.
31.8.2011 14:25
Nimi: Lapin kesä
Haastaisin jonkun jämsäläisen pitämään yleisurheilukisat myös Jämsässä! Nyt näyttää, että nämä meikäläisen kisat eivät enää kerää takavuosien tapaista osallistujamäärä, joten olisi ihan paikallaan, että joku pitäisi kunnon kisat ja paikka olisi silloin varmaankin oltava Paunu tai Oinaala, jotta saisi hyvin porukkaa...
Itse kyllä pidän nämä kisat niin kauan kuin yksikin kilpailija itseni lisäksi paikalle vaivautuu, mutta kyllä kesään (vaikka vielä tähänkin kesään) useampikin kisa mahtuisi. Minä ainakin koitan olla paikalla, jos kutsu tulee...
P.S. yu:ssa on monta hienoa lajia, jotka ei kesäkisojen ohjelmaan kuulu, joten lajitkin (korkeus, kiekko, 800m...) voisi olla parempia ja mielenkiintoisempia kuin mitä meikäläisen kisoissa...
31.8.2011 07:26
Nimi: Kartano
bluusfani-> ajamattomuusko? Vähän tympii vahinko et olen hesassa torstaina.
30.8.2011 13:12
Nimi: bluusfani
jokos muitaki rupee.noi pyöräkisat tympii.
30.8.2011 09:34
Nimi: Kielimaisteri
Ei olisi tänä vuonna ollut mahkuja keihäässä. Kärkikaksikko heitti kovat tulokset.
29.8.2011 06:40
Nimi: TV-toimittaja
Pyöräkisa jäi ajamatta osallistujapulan vuoksi. Kisa siirrettiin ainoata paikalle vaivautunuttua kuullen tulevaksi torstaiksi klo18!
Siis kauden neljänneksi viimeinen pyöräkisa ensi to:na 1.9. klo18!
28.8.2011 15:25
Nimi: bluusfani
millo on keihää karsinta.
28.8.2011 11:33
Nimi: Hiihto
Eilisen biisi oli Anssi Kelan 1972 ja lähinnä alla olevat sanat :)
Nurminen
poika etupulpetin
nuo samat rillit vieläkin
istuu nurkassa yksin ihan niin kuin ennenkin
meidän piti muuttaa maailma
meistä tuli muurareita
taksikuskeja, suutareita
yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita
meistä tuli lääkäreitä
virkamiehiä, vääpeleitä
ja tänään voidaan hetki olla kuninkaita
28.8.2011 09:00
Nimi: TV-toimittaja
Kattopalloturnaus:
1.Janne M. KUHMOINEN
2.Oskari J. KUHMOINEN
3.Raimo N. JÄMSÄ
4.Mikko P. JÄMSÄ
5.Simo J. KUHMOINEN
6.Veli-Matti H. JÄMSÄ
7.Jaakko J. JÄMSÄ
Runkosarja (6 ottelua):
1.Janne M. 5 voittoa
2.Mikko P. 4 voittoa
3.Oskari J. 4 voittoa
4.Raimo N. 3 voittoa
5.Simo J. 2 voittoa
6.Veli-Matti H. 2 voittoa
7.Jaakko J. 1 voitto
Välierät:
Janne M. - Raimo N. 5 - 3
Mikko P. - Oskari J. 0 - 5
Pronssiottelu:
Mikko P. - Raimo N. 5 - 2
Finaali:
Janne M. - Oskari J. 5 - 2
Kattopallovaltikka pysyi Kuhmoisissa, mutta Jämsä löi jo vähän kiilaa kärkikolmikkoon. Ja välieräpaikoista puolet menikin jo Jämsään.
27.8.2011 17:56
Nimi: TV-toimittaja
Kesäkisojen kolmen kärki lajeittain:
100m
1.Janne M. 13,96
2.Veli-Matti H. 15,30
3.Jaakko J. 15,52
Pituus
1.Janne M. 511
2.Jaakko J. 394
3.Veli-Matti H. 382
Kuula
1.Janne M. 8,66
2.Jaakko J. 8,55
3.Raimo N. 8,21
Keihäs
1.Jaakko J. 33,29
2.Janne M. 32,55
3.Raimo N. 21,26
1500m
1.Janne M. 5.07,3
2.Veli-Matti H. 5.32,0
3.Jaakko J. 6.19,7
Yhteispisteet:
1.Janne M. 23pst.
2.Jaakko J. 15pst.
3.Veli-Matti H. 13pst.
4.Raimo N. 6pst.
Kisojen ensimmäinen 100m:n finaali mitätöitiin, koska aikoja ei saatu. Siinä Jaakko oli toinen ja Veli-Matti kolmas. Uusinnassa heidän sijoituksensa vaihtuivat.
Sadan metrin ajat tarkastetaan vielä videolta. Mitätöidyssä finaalissa juostiin kovempaa kuin varsinaisessa finaalissa.
Kuulantyöntö suoritettiin vahingossa 6kg:n kuulalla.
27.8.2011 17:47
Nimi: Lapin kesä
No niin. Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun kesäkisoja päästään käymään lähes hellelukemissa. Se on hyvä se...
Kisojen jälkeiseen kattopalloturnaukseen on odotettavissa kova kamppailu Kuhmoisten ja Jämsän välillä. Jämsästä on tulossa kuulemma ainakin 3-4 Jämsän parasta pelaajaa...
27.8.2011 06:40
Nimi: bluusfani
tänää otetaa kunno känni.eka pitää käydä katto.toi uus conan.
26.8.2011 10:36
Nimi: bluusfani
jätän kisat välii.ei voi mitää.
25.8.2011 14:30
Nimi: Kartano
bluusfani-> houkuttele joku kaverisi mukaan. Uhoot vähän voittavasi, niin eiköhän joku lähde. Tai sitten polkupyörä ja linja-auto löytyisi.
25.8.2011 12:41
|