PYÖRÄKISAENNAKKO 2008

Kausiennakossa mm. seuraavaa:

*Laurin arvoituksellinen vastaus lapsiuteluun...

*Arin kolumni...

*Aktiivikisailijoiden mietteitä...

*Parhaat katselupaikat...

*10 pyöräkisa-aiheista kysymystä...



Alkusanat

Historiamme seitsemäs pyöräkisakausi alkaa ja odotukset ovat totutusti korkealla. No, tällä kertaa ehkä syystäkin. Viime kesänä saatiin runsaasti uutta väriä kisoihin, jonka varaan on hyvä lähteä rakentamaan tuleevakin kautta. Toki olisi siistiä, jos edelleen saataisiin isommat osallistujamäärät, mutta lähtökohtaisesti olisin tyytyväinen, jos keskimääräinen osallistujajoukko säilyisi samankin suuruisena.

Osallistujamäärän pysyminen samana saattaa kuitenkin vaatia jokusen uudenkin polkijan, koska aina jotkut jäävät touhusta pois ja jotkut edellisen kesän aktiivit ajavat seuraavana vuonna vähemmän. Eli kisojamme saa mainostaa niin kuin ennenkin. Yllyttäkää mukaan sellaisiakin tuttavia, jotka eivät vielä edes välttämättä tiedä tykkäävänsä pyöräkisailusta eli innokas voi löytyä...no, ihan vaikka mistä.

Mikä on muuttunut viime kaudesta? No, eipä oikeastaan mikään. Pitkistä kisoista oli tarkoitus alkaa jakamaan pisteitä ja mulla oli systeemit valmiina, mutta sitten minä onneton menin kysymään kausiennakkokysymyksissä, että pitäisikö pisteitä jakaa ja eihän se mitään kannatusta saanut. Tai ei saanut riittävää kannatusta. No, ehkä hyvä näin. Pitkistä kisoista ei siis jatkossakaan saa pisteitä. Normikisojen pisteytys on pikkuisen muuttunut sijasta kahdeksan alkaen.

Aina silloin tällöin on kuulunut keskustelua pyöräkisojemme kalustosta ja sen keskinäisestä erivertaisuudesta. Itse olen ollut aina kaluston samankaltaisuuden kannalla, mutta sellaistahan ei voi vaatia. Mitä tulee siihen, että joillakin on selvästi toisia parempia pyöriä, niin se on toki valitettavaa, kun yleensä paremmat pyörät vieläpä ovat niillä, jotka jo muutenkin ovat muita parempia polkijoita, joten tasoerot kasvavat entisestään.

Omalta osaltani täytyy myöntää, että myös minä kuulun näistä hyvistä pyöristä hyötyjiin. Omat viime kesän parhaat aikani olisivat minuuttitolkulla huonompia ellen olisi päässyt peesaamaan kovaan vauhtiin. Parhaiten oma hyötyni näkyy, kun vertaa vaikkapa Ariin. Olen ehkä juuri sen pienen eron verran häntä parempi, että pysyn esim. Eeron peesissä, kun taas Ari siitä tippuu.

No, tämä aiheutti viime kesänä monta kertaa useamman minuutin eron Arin ja minun loppuaikoihin vaikka realistinen ero ei sellainen olisi ollut. Se nähtiin niissä kisoissa, kun kenelläkään ei ollut "kilpapyörää", silloin Ari pysyi minun vauhdissa ainakin Kaipolaan, monesti maaliinkin. Tuollaista ette olleet varmaan ajatelleet, kun meikäläinen on karannut kilpapyörien peesissä maisemaan, että siitä on mulle ihan kohtuuton hyöty.

Sellainen ilmianto kaluston merkityksestä allekirjoittaneen aikoihin. Pahoittelen sitä. Tulen kyllä tulevallakin kaudella roikkumaan kaikin voimin johtavan peesissä eli kovia aikoja on luvassa. Mutta ajettiin viime kaudella alakynnessäkin olevalla kalustolla ja sitä toteuttivat meidän ikäpresidenttimme. Eero saavutti vaihteettomalla pyörällä ajan 45.17 ja Veikko 3-vaihteisella 43.55! Ne ovat hyviä aikoja mm. iät huomioiden. Siinä nuoremmille mallia.

Jos on pitkään ollut mukana meidän pyöräkisoissa, niin saattaa olla jo aika kovan työn takana parantaa omaa ennätystä. Kehotankin ottamaan myös lievempiä tavoitteita. Toukokuussa voi yrittää tehdä omaa parasta toukokuun aikaa ja sitten taas voi yrittää jäädä jostakin kilpailijasta vähemmän kuin viimeksi - onhan noita mahdollisuuksia asetella omia tavoitteita.

Meidän pyöräkisat on siinäkin mielessä oiva tapahtuma, että on periaatteessa ihan sama treenaako vai ei, aina löytyy vastustajaa omalle tasolle. Kisailuhan on aina yhtä kivaa, oli kovassa kunnossa tai ei. Oikeastaan tuskasimmat kisat mulla on ollut silloin, kun olen ollut hyvässä kunnossa ja olen koittanut roikkua Mikon tai Eeron vauhdissa. Sitten taas huonoina päivinä tai muuten laiminlyödyn treenijakson jälkeen on ollut fyysisesti melko helppojakin kisoja, kun antaa itselleen luvan tavoitella huonompia sijoja.

Se toki pitää myöntää, että jos joku on jo valmiiksi joukon heikoin, niin ei ehkä kiinnosta lähteä mukaan ilman treeniä, mutta kaikille muille sanon, että aina mukaan, jos pikkasenkaan kiinnostaa, koska kisailu on siistiä. Huonoina päivinä pitää vaan suosiolla vähän laskea omia tavoitteitaan. Ja antaahan omalla heikommalla kisalla jollekin toiselle mahdollisuuden elämänsä päänahkaan!

Mitä voit saada pyöräkisoistamme? Hyvää keskustelua, uusia tuttavuuksia, hikipisaroita, kilpailuelämyksiä ja sen sellaista. Kunto paranee ja krapulat on harvemmassa. On siis lukuisia syitä olla mukana.

Tärkeintä minun silmin nähden on nähdä mahdollisimman paljon poikia ja miehiä kuntoilemassa ja tyydyttämässä kaikissa miespuolisissa henkilöissä asuvaa kilpailuviettiä. Plussaa olisi tasaiset kisat ja lukuisat ristiinmenot keskinäisissä sijoituksisssa. Tavatkaamme siis taas tulevanakin kesänä Toivosella...ei Veikolla vaan sillä huoltoasemalla Paloaseman takana...



Kilpailukalenteri
Pisteytys
Turvallisuudesta
Säännöt
Muuta oleellista

Parhaat ajat kesältä 2007:

1.Jani S. 38.21
2.Janne M. 39.00
3.Markus K. 39.02
4.Eero S. 39.41
5.Ari V. 43.06
6.Juhani H. 43.25
7.Veikko T. 43.55
8.Hannu J. 44.12
9.Jorma E. 44.32
10.Keijo N. 45.40
11.Tuomo K. 45.47
- Lauri H. 45.47
13.Marko H. 45.53
14.Raimo N. 47.05
15.Tuomas R. 49.34
16.Sami S. 51.34
17.Risto I. 52.46
18.Jukka L. 59.19
19.Samuli S. 1.01.15

Parhaat pitkien kisojen ajat kesältä 2007:

1.Eero S. 58.18
2.Janne M. 1.02.10
3.Veikko T. 1.04.16
4.Ari V. 1.04.58
5.Jorma E. 1.07.32
6.Marko H. 1.08.34
7.Lauri H. 1.10.13
8.Raimo N. 1.11.11
9.Keijo N. 1.11.13



Seuraavassa aktiivikisailijoiden tavoitteita ja mielipiteitä. Nimeä klikatessa näet kilpailijan uratilastot...

Jorma Ekman

Aikatavoite: 44.29
Monta normikisaa uskoo ajavansa: 9 starttia.
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Penkkiurheilua ja sunnuntaisähläykset.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Taasko noi yhet hurjat karkaa jo nyt!!!
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: -
Ennätykset: 44.32(2007) ja 1.07.32(2007)
Paras sijoitus sarjassa: 4. sija (2007)
Ajallisesti paras kausi: 45.42 (2007)
(Kauden kolmen parhaan ajan keskiarvo)


Marko Halme

Aikatavoite: Oon tyytyväinen, jos pääsen paris kisas ees alle 46, mut jos enkka rikkoontuu, niin ei sekään paha ois.
Monta normikisaa uskoo ajavansa: Koitan ajaa ainakin 10 kisaa.
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Pyöräilen ja pelaan sählyy.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Taas ois eka nousu eessä.
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Ei tarvi. Pitkä nousu riittää.
Ennätykset: 44.34(2004) ja 1.06.57(2004)
Paras sijoitus sarjassa: 5. sija (2004)
Ajallisesti paras kausi: 45.35 (2004)


Lauri Hyppönen

Aikatavoite: 45.28762
Monta normikisaa uskoo ajavansa: Katellaan.
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Monella tavalla.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: n. 3km takana...
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Ei ku ei saa peesata.
Ennätykset: 42.30(2005) ja 1.03.46(2006)
Paras sijoitus sarjassa: 3. sija (2005, 2006)
Ajallisesti paras kausi: 43.47 (2005)


Risto Isoranta

Aikatavoite: Alle 50min.
Monta normikisaa uskoo ajavansa: Luultavasti kolme.
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Sähly, sulis, kuntosali, spinning.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: "Miksi muita ei enää näy?"
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Ei tarvitse.
Ennätykset: 48.11(2004) ja 1.19.13(2003)
Paras sijoitus sarjassa: 6. sija (2002)
Ajallisesti paras kausi: 49.14 (2004)


Tuomo Koljander

Aikatavoite: Alle 48.
Monta normikisaa uskoo ajavansa: Päättäjäisiin vaadittava määrä.
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Pelaan sählyä.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Jäiköhän televisio päälle?
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Kyllä pitäisi.
Ennätykset: 43.25(2006) ja 1.11.25(2003)
Paras sijoitus sarjassa: 3. sija (2002)
Ajallisesti paras kausi: 44.40 (2002)


Janne Myllymäki

Aikatavoite: Aikatavoitteet lähinnä pitkissä kisoissa, siellä oma ennätys. Normikisoissa sijoitukset on tärkeämpiä ja aika on aina kiinni kisan luonteesta yms. Ilman vetoapua toivon pystyväni 41 minuutin alitukseen. Toisaalta ei koskaan tiedä, jos vaikka treenaaminen ei kiinnostakaan, niin silloin 43 minuuttiakin on kova aika.
Monta normikisaa uskoo ajavansa: Vähemmän kuin viime kesänä.
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Sähly ja kävely.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Tässä on nyt vaan pysyttävä, kohta on alamäki. Joskus myös, että kuinkakohan moni tippuisi, jos nyt iskisin.
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Mun mielestä joo, ehkä jopa tuplana.
Ennätykset: 39.00(2007) ja 59.19(2005)
Paras sijoitus sarjassa: 3 voittoa (2003, 2004, 2006)
Ajallisesti paras kausi: 40.53 (2007)


Keijo Nahkala

Aikatavoite: Alittaa viimevuotinen aika.
Monta normikisaa uskoo ajavansa: Kymmenen.
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Pyöräilemällä.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Kohta taas lentää keuhkoputken palasia...
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Ei.
Ennätykset: 45.40(2007) ja 1.11.13(2007)
Paras sijoitus sarjassa: 6. sija (2007)
Ajallisesti paras kausi: 46.50 (2007)


Raimo Nurminen

Aikatavoite: 47.00
Monta normikisaa uskoo ajavansa: 7
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Virtuaalipyöräilyllä.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Olisipa Pohjanmaalla.
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Totta kai.
Ennätykset: 47.05(2007) ja 1.11.11(2007)
Paras sijoitus sarjassa: 7. sija (2006)
Ajallisesti paras kausi: 48.43 (2007)


Mikko Peltonen

Aikatavoite: Alle 40min.
Monta normikisaa uskoo ajavansa: 3kpl.
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Spinning.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Nyt se kisa vasta alkaa.
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Kyllä.
Ennätykset: 40.10(2003) ja 57.32(2005)
Paras sijoitus sarjassa: 2 voittoa (2002, 2005)
Ajallisesti paras kausi: 42.39 (2003)


Tuomas Ruusu

Aikatavoite: 44.59
Monta normikisaa uskoo ajavansa: Kahta vaille kaikki.
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Jääkiekolla ja siihen liittyvällä oheisharjoittelulla.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Polje, pohjan poika.
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Ei varmaan, kun siellä käy vähemmän väkee.
Ennätys: 49.34(2007)
Paras sijoitus sarjassa: 13. sija (2007)
Ajallisesti paras kausi: 50.27 (2007)


Sami Selänniemi

Aikatavoite: Kolme kertaa alle 50min.
Monta normikisaa uskoo ajavansa: Yli 10.
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Huonosti, hiihtämällä, metsästämällä ja työllä!
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Kuka lähtee oikein? Lähteekö ite mukaan? Kyllä ne on kovakuntoisia (ensi kesänä).
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Ei. Se on kuningaskisa, se on eri sarjaa.
Ennätykset: 43.53(2005) ja 1.08.13(2004)
Paras sijoitus sarjassa: 4. sija (2004, 2005, 2006)
Ajallisesti paras kausi: 44.22 (2005)


Samuli Selänniemi

Aikatavoite: Ainakin alle tunti.
Monta normikisaa uskoo ajavansa: No, jonkun verran. Ehkä kahdeksan.
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Hiihtämällä ja sillee.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Että nyt tuli ensimmäinen käännös tai melkein tuli.
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: No, ei kai.
Ennätys: 1.01.15(2007)
Paras sijoitus sarjassa: 10. sija (2006)
Ajallisesti paras kausi: -


Eero Sompi

Aikatavoite: Puolet kisoista alle 43min.
Monta normikisaa uskoo ajavansa: 10-14 kisaa.
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Hiihtämällä 1470km talvi, keskim. 33,4km hiihtopv. ym.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Taas sama mäki kun viime kisassakin.
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Ei.
Ennätykset: 39.41(2007) ja 58.18(2007)
Paras sijoitus sarjassa: Voitto (2007)
Ajallisesti paras kausi: 40.28 (2007)


Veikko Toivonen

Aikatavoite: 44.00
Monta normikisaa uskoo ajavansa: 10
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Sähly, hölkkä, sauvakävely, pyöräily.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Loppukirin voisi alkaa.
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Hyvä olisi.
Ennätykset: 43.55(2007) ja 1.04.16(2007)
Paras sijoitus sarjassa: 5. sija (2007)
Ajallisesti paras kausi: 44.27 (2007)


Ari Viholainen

Aikatavoite: 42.00
Monta normikisaa uskoo ajavansa: 10
Millä tavalla pitää talvisin kuntoaan yllä: Vähän liikuntaa.
Mitä mielessä yleensä liikkuu, kun kisassa käännytään Hallintieltä Partalaan päin: Katon etten jää auton alle.
Pitäisikö myös pitkistä kisoista saada pisteitä: Ei tartte.
Ennätykset: 43.06(2007) ja 1.04.58(2007)
Paras sijoitus sarjassa: 2. sija (2006)
Ajallisesti paras kausi: 43.30 (2007)



20 kysymystä Laurille...

1.Tulit vuonna 2003 mukaan pyöräkisoihimme. Mikä sai aikaan tämän päätöksen?
-Porukalla urheileminen on ollut aina minun juttuni ja kun tämmöinen mahdollisuus tuli niin mikä ettei... Kun rupes vähän pärjäämään, ni rupes maistumaan...

2.Olet ollut siitä lähtien yksi aktiivisimmistamme kilpailijoista ajaen jo 45 normikisaa. Mikä on pitänyt sinut mukana touhussa näin pitkään?
-Kuntoilu, kesäpäivien viettäminen pyörän selässä, lähellä asuminen (3km), iskän päihittäminen ja se kun on huomannut kehittyvänsä.

3.Ennätyksesi teit vuonna 2005, mutta ainoat voittosi on kaudelta 2006. Kumpi oli mielestäsi parempi kausi sinulle?
-Mitäs kaudella 2007 sitten tapahtui? ;) No ehkä tuo ennätys on itelle tärkeempi, koska siinä joutuu polkemaan kovaa, joten 2005 varmaankin. Toki kovan kilpakumppanin voittaminen loppukirissä on sitä suurinta herkkua. Molemmat kaudet ovat olleet ihan hyviä.

4.Kuinka kovaa treeniä vaati saavuttaa ennätysaika 42.30?
-Suhteellisen kovaa ja monipuolista...

5.Tosiaankin nykyinen ennätyksesi syntyi kesällä 2005 etkä ole sen jälkeen pystynyt samaan. Sitten sait ajokortin seuraavana syksynä. Onko asiat kytköksissä toisiinsa?
-Voi olla...enpä oo miettiny tolta kannalta.

6.Teidän perheestä on tullut toinenkin kova polkija kisoihimme, isäsi Juhani. Missäs kunnossa hänet nähdään kauden alussa?
-Keväisessä (kuulemma) :D

7.Jos pitäisi sanoa kumpi teistä on kovempi pyöräilijä, niin mitä sanoisit?
-Aika samallaisia loppupeleissä ollaan vaikka erillaisilla taktiikoilla poljetaan (Iskä polkee, minä peesaan), sillä molemmilta löytyy aika paljon sisua... Ukko on kovempi luu silti, koska se on jo nii vanha.

8.Sinulla on kokemusta peesaamisesta kurakelissä. Onko se sen arvoista?
-Silmäsuojaimien kanssa kyllä... helpommallahan siinä pääsee.

9.Tykkäätkö puhua pyöräkisan aikana vai oletko mieluiten hiljaa?
-Hitaalla vaudilla on mukava rupatella ni kuluu se matkakin siinä joutusasti, mut sit kovemmalla vauhdilla joutuu jo keskittymää hengittämiseen.

10. Jos pitäisi nimetä yksi vastustaja pyöräkisoista, jonka kanssa juuri sinulla on ollut tiukimmat kamppailut, niin kenet nimeäisit?
-Jannen kanssa on yleensä aika vääntämistä noi kisat, mutta myös Ari on kova luu.

11.Sitten siviiliasioihin. Missä päin asut nykyään?
-Viikonloppuisin yleensä käväsen täällä jämsässä, mut viikot imatralla.

12.Mitä teet siellä?
-Opettelen vartioimaan rajaa.

13.Koska sinun pitäisi osata nämä hommat?
-Ens vuonna.

14.Rajavartiointi ja Imatra, niin ei voi olla kysymättä, että joko Imatran katukuvassa näkyy, että venäläiset ovat kovasti ostaneet asuntoja sieltä päin?
-Näkyy näkyy ja kovasti.

15.Mitä laulat karaokessa?
-Hyviä biisejä (Nyt alko nää kysymykset).

16.Kun menet karaoke-baariin, niin tilaatko ensin juoman vai vietko lapun karaoken pitäjälle?
-Tilaan juoman.

17.Sinua kutsutaan meidän piireissä Pursilentäjäksi. Hyväksytkö nimen käytön?
-Kyllä se passaa...tulis vaa lennettyäki hieman.

18.Mikä on pisin matka, minkä olet lentänyt niin, että koneen suunta on ollut sinun päätettävissä?
-Matkasta en tiiä mut kentän lähialueella oon tullu pisimmillään pyörittyä 5 tuntii ja 15 minuuttia putkeen.

19.Koska saadaan Hyppönen kolmannessa polvessa mukaan pyöräkisoihin?
-Jaa-a...katellaan.

20.Terveisesi muille pyöräkisailijoille?
-Terveiseni muille pyöräkisailijoille...



Arin kolumni:

Anteeksi, sorry ja förlåt. Älkää loukkaantuko vaikka teitä pilkataan.

Pyöräkisat alkaa tästä hetkestä, kun kirjoitan, vajaan parin viikon päästä. Se on varma kesän merkki. Kävin jo eilen Ramin kanssa reenaamassa. Panostin eiliseen treenikertaan oikein kunnolla. Olin unohtanut pyöräni vaijerilukon avaimen Tampereelle, joten katkaisin lukon rautasahalla. Joku vässykämpi olisi soittanut Ramille ja sanonut, että poljetaan joskus toiste taikka ei koskaan. Lähdettiin polkemaan Jämsänkoskelle päin. Vastaan meitä tuli muistaakseni yksi ainoa pyöräilijä koko reissulla ja se oli Hyppösen Lauri. Sanoinkin Ramille, että taitaa kaikki ihmiset, jotka Jämsän seudulla pyöräilee, olla jo pyöräkisatouhussa mukana.

Tänään kävin Riston kanssa spinningissä. Kiusasin Ristoa. Sali oli täynnä ihmisiä ja musiikki oli hiljaisellaan. Kyselin Ristolta kovaan ääneen sen tavoitteita pyöräkisoissa ja Risto huuteli vähän matkan päästä kovalla äänellä takaisin. Taisivat muut spinning-pyöräilijät pitää Ristoa kovanakin pyöräilijänä, kun se kertoili osallistuvansa oikein pyöräkisoihin ja ketä aikoo voittaa ja millä tavalla.

Spinning-tunnin jälkeen, kun käveltiin pukuhuoneeseen, Risto alkoi nauramaan itsekseen ja kysyi minulta, että tiijätkö mikä olisi hauskaa? Sanoin etten tiedä ja Risto kertoi, että se olisi hauskaa, jos pyöräkisoihin osallistuva porukka olisi ollut kokonaisuudessaan mukana äskeisellä tunnilla.

Olisihan se ollut metkaa. Janne ei olisi suostunut osallistumaan ollenkaan, koska niissä pyörissä on lukkopolkimet ja muutenkin se on muitten järjestämä tapahtuma. Sami olisi polttanut marlboroa samalla, kun olisi polkenut pyörällä ja vesipullon tilalla olisi ollut kaljapullo. Halme olisi vastustanut kaikkea. Esim. jos ohjaaja olisi sanonut, että nyt poljetaan ihan täysillä niin halme olisi huutanut jostain takarivistä, että EN VARMAAN POLJE. TAI POLJENHAN MÄÄ.

Veksi ja Jorma olisivat ajaneet samaa tahtia vierekkäisillä pyörillä. Hyppösen Laurilta olisi puhjennut rengas jopa spinning-pyörästä vaikka se on umpirautaa. Sitten Lauri olisi istunut lattialla loppuajan ja olisi odottanut, että äiti tulisi hakemaan pois. Eero olisi tullut paikalle viime tingassa farkut jalassa ja pyörästä olisi mennyt vastuspala vaihtoon tunnin jälkeen. Keijo olisi treenannut kyseistä tuntia varten viimeiset kolme kuukautta joka päivä ja olisi vetänyt ittensä ihan piippuun. Tuomolla olisi ollut krapula tai sählypäivä tai joku muu niistä miljoonasta muusta syystä, joten Tuomo ei olisi ollut paikalla ollenkaan.

On se hyvä ettei siellä ollut muita meitä kuin minä ja Risto.



Kirjoittaja on ahkerin pyöräkisailijamme kautta aikojen.



TESTAA PYÖRÄKISATIETOSI: (Vastaukset alempana)

1. Kuinka monta uutta kisailijaa saatiin vuonna 2007?
a)4
b)5
c)6
d)7

2. Kuinka moni voitti normikisan 2007?
a)3
b)4
c)5
d)6

3. Mikä on Samin ja Tuomon voittosuhde keskinäisissä maaliinajetuissa kohtaamisissa normikisojen osalta?
a)3-3
b)8-4 Samin hyväksi
c)8-4 Tuomon hyväksi
d)7-7

4. Ketkä jäivät Ramin taakse viime kesänä toisessa pitkässä pyöräkisassa?
a)Keijo ja Lauri
b)Lauri ja Ari
c)Veikko ja Keijo
d)Ari ja Veikko

5. Kuka on pystynyt nuorimpana ajamaan normikisan alle 45 minuutin?
a)Janne Myllymäki
b)Jussi Rantanen
c)Tuomas Ruusu
d)Lauri Hyppönen

6. Mikä oli suurin voittomarginaali, jonka Eero sai aikaiseksi normikisoissa 2007?
a)3.25
b)5.15
c)7.45
d)10.05

7. Mitä luku 2002 tarkoittaa, jos puhutaan meidän pyöräkisoistamme?
a)Partalan hiekkatieosuuden pituutta metreinä
b)Normikisojen ajettuja kilometrejä
c)Vuotta, jolloin ajettiin ensimmäinen pitkä pyöräkisa
d)Vuotta, jolloin Lauri tuli mukaan kisoihimme

8. Arilla on peräkkäisten normikisojen tilastokärki vuosilta 2005-2006. Kuinka monta kisaa hän silloin ajoi ilman, että jätti yhtään väliin?
a)21kpl
b)24kpl
c)27kpl
d)30kpl

9. Kaikki tietävät, että Arilla ja Jannella on paljon peräkkäisiä kisoja useaankin otteeseen. Myös Samilla on yksi huikea putki, mutta kuka on näiden kolmen jälkeen ajanut eniten peräkkäisiä normikisoja?
a)Eero Sompi
b)Lauri Hyppönen
c)Tuomas Helminen
d)Jorma Ekman

10. Mikä seuraavista pitää paikkansa Tuomas Ruusun osalta?
a)Hän on sijoittunut jokaisessa kisassa seitsemänneksi
b)Hän on ajanut jokaisessa kisassa kovempaa kuin edellisessä
c)Hän on ajanut jokaisessa kisassa uransa alusta alkaen
d)Hän on joutunut jokaisessa kisassa taluttamaan pyörää

VASTAUKSET

1-3 oikein = Tutustu meidän juttuihin
4-5 oikein = Kehityskelpoinen
6-7 oikein = Alan miehiä
8-9 oikein = Huisin hienoa tietämistä
10 oikein = Käy tekeen lotto
0-10 oikein = Tule mukaan pyöräkisoihin



Reittiesittely

Parhaat katselupaikat:

0,8km-1,0km Hallintielle siirtyminen (Tässä muodostuu takaa katsottuna kaunis ketjumuodostelma, vinkkinä vaan valokuvaajille)

3,4km-3,8km Partalan nousun alkuosuus (Tässä näkee kisan ensimmäisiä irtiottoja sekä kaikki kilpailijat todella pienellä aikaa)

9,6km Alhojärven hiekkatieosuuden alku (Tässä tapahtui pyöräkisahistorian pahin kolari 2006, jääköön myös sellaiseksi)

15,3km-15,8km Junasillan mäki (Tässä näkee kilpailijat pitkän aikaa)

17,5km-17,7km Koulumäki (Tässä näkee väsyneitä polkijoita sekä lopullisia ratkaisuja)

21,7km Viimeisen nousun loppu (Tässä näkee kilpailijat pitkän aikaa ja tässä vaiheessa on joka kisassa vielä muutama sija ratkaisematta)



Kaikenlaista pientä tilastoa...

TOP6 Tiukimmat kisat:

1.19.6.2005 (Janne, Mikko, Jussi...)
2.26.5.2002 (Mikko, Janne, Erko...)
3.12.8.2007 (Janne, Ari, Eero...)
4.29.5.2005 (Mikko, Lauri, Janne...)
5.5.9.2004 (Jussi, Janne, Ari...)
6.20.5.2007 (Eero, Janne, Juhani...)

Lista on tehty kisan ensimmäisen ja kuudennen välisen aikaeron perusteella.


TOP8 Mäet ratkaista kisan voitto:

1.Partalan mäki 12 kertaa (-)
2.Koulumäki 10 kertaa (2)
3.Lahdentien mäki 5 kertaa (-)
- Olkkolan junasilta 5 kertaa (-)
5.Alho3 3 kertaa (-)
- Sahan mäki 3 kertaa (1)
7.Alho2 2 kertaa (-)
8.Alho4 1 kerta (-)

Loppukiri 28 kertaa (7)
Muita tapauksia 22 kertaa (6)

Suluissa viime kesän saldot erinäisten ratkaisupaikkojen suhteen. Jos noi numeroidut mäet eivät sano teille mitään, niin katsokaa reittiesittely.


TOP16 Ajaneet eniten normikisoja viimeisen kahden vuoden aikana:

1.Ari V. 31kpl
2.Janne M. 26kpl
3.Raimo N. 16kpl
4.Lauri H. 15kpl
5.Eero S. 14kpl
6.Hannu J. 13kpl
7.Sami S. 12kpl
8.Jorma E. 11kpl
9.Juhani H. 10kpl
- Keijo N. 10kpl
11.Marko H. 9kpl
- Veikko T. 9kpl
13.Jukka L. 8kpl
14.Tuomo K. 7kpl
15.Risto I. 6kpl
- Tuomas R. 6kpl

Normikisoja on ajettu viimeisen kahden vuoden aikana 32kpl.


Eniten peräkkäisiä normikisoja:

1.Ari V. 27kpl (2005-2006)
2.Janne M. 22kpl (2002-2004)
3.Sami S. 21kpl (2004-2005)
4.Ari V. 17kpl (2006- ) *
5.Janne M. 13kpl (2005)
6.Ari V. 11kpl (2002)
7.Janne M. 10kpl (2004-2005)
8.Janne M. 9kpl (2006)
- Eero S. 9kpl (2007- ) *
10.Ari V. 8kpl (2004)
- Lauri H. 8kpl (2005)
- Lauri H. 8kpl (2005-2006)
13.Tuomo K. 7kpl (2002)
- Janne M. 7kpl (2002)
- Janne M. 7kpl (2007)
- Marko H. 7kpl (2007- ) *
17.Juhani H. 6kpl (2005)
- Tuomas R. 6kpl (2007- ) *
19.Tuomas H. 5kpl (2002)
- Tuomas H. 5kpl (2002)
- Risto I. 5kpl (2002)
- Tuomas H. 5kpl (2003)
- Risto I. 5kpl (2003)
- Ari V. 5kpl (2003)
- Tuomas H. 5kpl (2003)
- Lauri H. 5kpl (2003-2004)
- Lauri H. 5kpl (2004)
- Marko H. 5kpl (2004)
- Hannu J. 5kpl (2005)
- Mikko P. 5kpl (2005)
- Sami S. 5kpl (2005-2006)
- Hannu J. 5kpl (2006)
- Hannu J. 5kpl (2007)
- Janne M. 5kpl (2007)
- Jukka L. 5kpl (2007)
- Jorma E. 5kpl (2007)
- - - - - - - - - - - - -
Lauri H. 2kpl (2007- ) *
Keijo N. 2kpl (2007- ) *
Janne M. 1kpl (2007- ) *
Raimo N. 1kpl (2007- ) *
Samuli S. 1kpl (2007- ) *
Tuomo K. 1kpl (2007- ) *

Tällainen tilasto siksi tässä, että tämä on yksi oleellisimmista ja toisten kunnioitusta eniten ansaitseva tilasto, koska tässä pärjäävät mahdollistavat meidän pyöräkisojen olemassaolon! Allekirjoittaneen mielestä tämä on hienoin tilasto tällaisessa kansanurheilutapahtumassa. Hatunnosto heille, jotka vuonna 2008 hankkivat nimensä listalle.

Tähti tarkoittaa, että putki on elossa. Siellä on Arilla, Eerolla, Markolla ja Tuomaksella menossa hyvät kisaputket, joita on mukava kasvatella...



Tiesitkö, että...

...28 kertaa on kilpailun voitto ratkaistu loppukirissä eli 31% kisoista!

...37 kertaa on voittajan ja toiseksi tulleen ero ollut vähintään minuutin eli 41% kisoista!

...15 kertaa on kilpailija keskeyttänyt normikisan. Maaliin on ajettu 564 kertaa!

...Kolme kertaa keskeytyksestä on vastannut Hyppönen! Mutta viime kaudella Lanut ohittivat Hyppöset ja nyt tilastokärki on neljä keskeytystä! Muille perheille ei paljoa jääkään...


Pyöräkisoissa kuultua...




Muistahan kerrata pyöräkisojen tilastot ja muu historia. Noilla sivuilla kannattaa käydä myös kauden aikana, koska tarkoitus on, että kaikki tilastot yms. päivittyvät jokaisen kisan jälkeisenä maanantaina.

Eiköhän tehdä tästäkin kesästä kaikkien aikojen pyöräkisakesä...