Vuoden 2010 pyöräkisasarja starttasi viikkoa myöhemmin kuin normaalisti. Normikisoja oli 16 ja pitkiä kaksi eli kausi päättyi kuitenkin samana viikonloppuna kuin aiemminkin. Osallistujia pyöräkisoissa oli kauden aikana 14 eli sama määrä kuin edelliskesänä. Uusia polkijoita oli kaksi, he tosin jättivät kauden yhden kisan mittaiseksi. Aktiivipolkijoita voidaan laskea olleen seitsemän, jos alarajaksi asetetaan kuusi ajettua kisaa. Aktiivipolkijoita oli siis yksi vähemmän kuin edelliskesänä. Keskiarvo normikisojen osallistujamäärässä oli 5,7/kilpailu eli pudotusta tuli hälyttävästi yli 1/kilpailu! Kausien 2007 ja 2008 osallistujamääriin on jo 2,5/kilpailu pudotus.

Kauden neljässä ekassa kisassa Janne saavutti kaksi voittoa ja Eero yhden. Eero ajoikin tällä kertaa vain yhden kisan alkukaudesta eli hän oli sarjassa yllättäen vasta kahdeksantena. Myös viime kauden komeetta Tuomas voitti yhden kisan tässä vaiheessa. Kausi alkoi osallistujamäärän suhteen lupaavasti, kun kolmessa ekassa kisassa oli jokaisessa kahdeksan kilpailijaa. Uusia polkijoita saatiin kauden toisessa kisassa, mutta valitettavasti heitä ei enää nähty myöhemmissä kisoissa. Tero tosin ilmestyi kerran lähtöpaikalle, mutta häneltä puhkesi rengas ennen starttia. Pistetilanne oli neljän kisan jälkeen seuraava:

1.Janne Myllymäki....... 4 kilp. 98pst.
2.Ari Viholainen............ 4 kilp. 75pst.
3.Tuomas Ruusu........... 3 kilp. 74pst.
4.Keijo Nahkala............ 3 kilp. 49pst.
5.Kai Nokelainen......... 2 kilp. 40pst.
6.Juhani Hyppönen...... 2 kilp. 38pst.
7.Raimo Nurminen........ 3 kilp. 37pst.
8.Eero Sompi................. 1 kilp. 30pst.
9.Jorma Ekman............... 2 kilp. 24pst.
10.Samuli Selänniemi..... 3 kilp. 24pst.
11.Aleksander Nuppula... 1 kilp. 14pst.
12.Tero Mäkinen............. 1 kilp. 10pst.

Kauden toinen neljännes muodostui jo perinteisemmäksi sen osalta, että Eero ja Janne olivat jokaisessa kisassa kolmen joukossa. Eero voitti kisoista kaksi, Janne yhden ja myös Kai yhden. Alkukaudesta kolme podiumpaikkaa ottanut Tuomas ei saavuttanut tällä jaksolla kuin 4. ja 5. sijat. Heikkoa alkoi olla myös sen osalta, että yleensä aina pyöräkisoihin osallistuvat Keijo ja Ari jättivät kisoja ajamatta - Keijo kolme kisaa ja Ari kaksi. Rami sitä vastoin ajoi kaikki neljä kisaa sijoittuen parhaimmillaan kolmanneksi. Sarjassa näytti tässä vaiheessa tältä:

1.Janne Myllymäki....... 8 kilp. 192pst.
2.Eero Sompi................. 5 kilp. 134pst.
3.Ari Viholainen............ 6 kilp. 109pst.
4.Tuomas Ruusu........... 5 kilp. 105pst.
5.Raimo Nurminen........ 7 kilp. 97pst.
6.Kai Nokelainen......... 4 kilp. 94pst.
7.Keijo Nahkala............ 4 kilp. 73pst.
8.Juhani Hyppönen...... 2 kilp. 38pst.
9.Jorma Ekman............... 2 kilp. 24pst.
10.Samuli Selänniemi..... 3 kilp. 24pst.
11.Aleksander Nuppula... 1 kilp. 14pst.
12.Tero Mäkinen............. 1 kilp. 10pst.

Kauden kolmas neljännes jatkoi edellisneljänneksellä alkanutta suuntaa osallistujamäärissä. Myös tällä jaksolla oli yksi kisa, jossa oli vain kolme osallistujaa. Ari ja Janne ajoivat kuitenkin jokaisen kisan ja Mikko palasi kisoihin ajaen ja voittaen niistä kaksi. Pitkän kesätauon pitänyt Jorma tuli myös ajamaan kaksi nelossijaa itselleen. Tuomas ja Ari kävivät vielä tiukkaa kamppailua sarjan kolmossijasta, mutta sarjan voitto näytti menevän Jannelle, kun Eerolta jäi nyt kaksi kisaa ajamatta. Mikon paluu tosin esti Jannea voittamasta jokaista kisaa, mutta Janne ajoi tässä vaiheessa kuitenkin komeasti sijat 1-1-2-2. Kauden kahdeksassa ekassa kisassa neljä kertaa kolmen joukossa ollutta Kaita ei näkynyt tällä neljänneksellä kisoissa lainkaan. Pistetilanne muodostui tällaiseksi:

1.Janne Myllymäki....... 12 kilp. 266pst. (300pst.)
2.Ari Viholainen............ 10 kilp. 180pst.
3.Eero Sompi................. 7 kilp. 178pst.
4.Tuomas Ruusu............ 8 kilp. 163pst.
5.Raimo Nurminen........ 9 kilp. 123pst.
6.Kai Nokelainen........... 4 kilp. 94pst.
7.Keijo Nahkala............ 4 kilp. 73pst.
8.Mikko Peltonen......... 2 kilp. 60pst.
9.Jorma Ekman............. 4 kilp. 58pst.
10.Juhani Hyppönen........ 2 kilp. 38pst.
11.Samuli Selänniemi..... 3 kilp. 24pst.
12.Aleksander Nuppula... 1 kilp. 14pst.
13.Evgeni Samoilov......... 1 kilp. 12pst.
14.Tero Mäkinen............. 1 kilp. 10pst.

Kauden viimeiseen neljännekseen saatiin sittenkin jännä voittokamppailu, kun Eero ajoi sijat 2-1-1-1 voittamalla sarjan neljännen kerran peräkkäin ja todella niukasti kuten tapana on. Jannen kunto selvästi laski loppukaudesta eikä hän enää pystynyt Eeron vauhtiin. Hänen kisoihin mahtui myös yksi keskeytys. Loppukauden kisoissa oli ihan pientä virettä siihen suuntaan, että osallistujamäärät nousisivat. Osallistujia kauden neljässä viimeisessä kisassa oli 5,8/kisa, kun yhdeksässä edellisessä kisassa keskiarvo oli vain 4,9! Siis ajatelkaapa: Kesän parhaana aikana porukkaa kävi alle 5 ajajaa/kisa! Mutta se on taakse jäänyttä elämää se. Viimeisellä neljänneksellä Keijo ja Jorma ajoivat kumpainenkin hienosti kolme kisaa ja Eero, Janne sekä Ari kaikki kisat eli ihan lupaavasti ensi kautta ajatellen. Janne ajoikin kauden kaikki normikisat, johon on 16 kisaa käsittävinä kausina ennen häntä pystynyt vain Ari. Sarjassa päädyttiin seuraaviin pisteisiin.

Loppupisteet:

1.Eero Sompi................. 11 kilp. 272pst. (292pst.)
2.Janne Myllymäki....... 16 kilp. 270pst. (364pst.)
3.Tuomas Ruusu............ 10 kilp. 203pst.
4.Ari Viholainen............ 14 kilp. 183pst. (245pst.)
5.Raimo Nurminen........ 10 kilp. 135pst.
6.Kai Nokelainen........... 5 kilp. 124pst.
7.Keijo Nahkala............ 7 kilp. 121pst.
8.Jorma Ekman............. 7 kilp. 100pst.
9.Mikko Peltonen......... 3 kilp. 84pst.
10.Juhani Hyppönen........ 2 kilp. 38pst.
11.Samuli Selänniemi..... 3 kilp. 24pst.
12.Aleksander Nuppula... 1 kilp. 14pst.
13.Evgeni Samoilov......... 1 kilp. 12pst.
14.Tero Mäkinen............. 1 kilp. 10pst.


Kesän päätteeksi on ajettu 139 normikisaa! Seuraavassa kisailijoiden henkilökohtaisia rajapyykkejä ajettujen kilpailujen osalta, joita kauden aikana saavutettiin.

120 kilpailua:
*Ari V. (29.8.2010)

110 kilpailua:
*Ari V. (9.5.2010)
*Janne M. (11.7.2010)

50 kilpailua:
*Eero S. (29.8.2010)

40 kilpailua:
*Raimo N. (23.5.2010)
*Keijo N. (30.5.2010)
*Jorma E. (19.9.2010)

30 kilpailua:
*Tuomas R. (30.5.2010)

Seuraavassa kilpailijat järjestyksessä sen mukaan ketkä ovat ajaneet eniten normikisoja kahden viimeisen kesän aikana.

1.Ari V... 29 kisaa (+1)
2.Janne M... 28 kisaa (+3)
3.Eero S... 26 kisaa (-2)
4.Keijo N... 22 kisaa (-5)
5.Tuomas R... 21 kisaa (+0)
6.Raimo N... 19 kisaa (+0)
7.Jorma E... 17 kisaa (-5)
8.Kai N... 9 kisaa (+5)
9.Samuli S... 8 kisaa (-1)
10.Juhani H... 7 kisaa (-4)
11.Mikko P... 6 kisaa (-2)
12.Veikko T... 3 kisaa (-11)

Suluissa muutos viime kauden jälkeiseen tilanteeseen eli toisin sanoen 2008 ja 2010 kausien kisojen erotus. Jos on miinusmerkkinen luku, niin ajoi nyt vähemmän kisoja kuin 2008!

Johtokilometrit:

1.Eero Sompi 178km
2.Tuomas Ruusu 49km
3.Kai Nokelainen 41km
4.Janne Myllymäki 31km
5.Mikko Peltonen 25km
6.Juhani Hyppönen 14km
- Keijo Nahkala 14km

Sellainen pyöräkisakausi. Ei tosiaankaan osallistujamäärät olleet ilahduttavia, mutta toivotaan, että uusi kevät tuo taas lisää polkijoita. Ensi kausi onkin meidän 10. pyöräkisakautemme! Hauskaa ja kylmää talvea...