Monta vuotta saimme jännittää, kun äitimme juoksivat ja juoksivat ja olivat niin kovin lähellä pärjätä, tuoda mitalin kotiin. Kerrankin eräs oli samoissa kisoissa sekä 100 metrillä, että maratonilla neljäs. Toisissa kisoissa sama maaginen äiti tuli 200 metrillä viidenneksi ja vaati, että kisa juostaisiin uudestaan. Se juostiin ja nyt hän tuli neljänneksi. Oli se niin jännää. Kerran 100 metrin aitajuoksussa meidän kaksi äitiä oli finaalissa tullen jäännössijoille, mutta oli se jännää. Kerran yksi äitimme tuli 10000 metrillä neljänneksi vain sadasosan voittajalle hävinneenä. Kyllä oli jännä kisa. Ja onhan meidän äitimme juoksemisen ohella hoitaneet monta lasta ja vaatettaneet heidät syksyisille kouluteille. Sitten eräänä onnen vuonna kaikki osuu kohdalleen. Suuri hedelmällinen sattuma saavuttaa äitimme, jotka tuovat mitalin matkalla kuin matkalla. 200, 400 ja 3000 metrillä saamme nauttia äitiemme hienoista venymisistä. Lopulta viestimitali peittelee meidät tyytyväisyyden peittoon, että meillä on maailman parhaat äidit. Ja niinhän meillä olikin. Mutta eivätkö äitimme jaksaneet vai eikö heihin tarvinnut enää panostaa? Jälleen alkoi aika, jolloin he saavuttivat juoksuissa vain neljänsiä sijoja. Eräskin äiti tuosta onnellisuuden vuodesta aina näihin päiviin saakka on jokaisissa olympialaisissa tullut 5000 metrin juoksussa neljänneksi. Mikä kaamea kohtalo. Ehkä meitä vähän lohduttaa tieto, että hän on samalla aikaa kouluttautunut hyvin ja hänen tulevaisuutensa näyttää valoisalta siviilielämän puolella. Äitiemme menestyksen aikoihin meidän isämme juoksivat vieläkin isommalla rintamalla. Isät olivat saaneet voimansa omista iseistään, jotka olivat kaikki yli kaksi metriä pitkiä ja pystyivät syömättä juoksemaan kolme päivää yhteen menoon. Kaikkien aikojen parhaana isänä pidettiin miestä, joka voitti yksissä kisoissa kaikki juoksumatkat, mutta häntäkin ennen meillä oli yksi esimerkillinen isä. Tämä isä voitti meille ensimmäisen juoksukultamme naapurimaassamme, piti kahdeksan vuoden tauon ja tuli sitten voittamaan sen kaikkein pisimmän juoksumatkan. Kaiken tämän ohella nämä isät hoitivat pellot ja talot. Sitten isät menivät tehtaaseen eikä enää ollut aikaa juosta. Silti kaikki kaipasivat sankareita juoksuareenoille antamaan uusille iseille esimerkkiä. Asialle piti tehdä jotain. Alettiin etsimään hyviä isejä. Tämä tuotti nopeasti tulosta. Jotkut isät eivät nähkääs halunneet itse juosta ollenkaan vaan he pelkästään auttoivat juoksevia isejä. Juoksevat isät saivat vain juosta. Kaikki muu oli hoidettu. Talot, pellot ja lapset. Kaikki hoitui. Hyvä, että ei ruokaakin heidän puolestaan suuhun tungettu. Isien onnen vuodet alkoivat kolme vuotta ennen äitien ainokaista. Isät juoksivat hirvittävän kovaa. Kukaan ei pärjännyt heille. He olivat maailman parhaita isejä. Kerrankin yksi isä pysähtyi kesken finaalin, kumartui maahan polvilleen, nousi kolmen sekunnin kuluttua ylös ja lähti kiivaalla tahdilla juoksemaan muita kiinni saaden koko Suomen hurraamaan hänelle. Hän oli uusi sankari-isä. Isien onnen vuodet kestivät 13 vuotta. Noihin vuosiin mahtuu monta hyvää isää. He toivat Suomelle mainetta ja kunniaa ja mikä tärkeintä; he saivat Suomen uudet isät juoksemaan. Suomella olisi nytkin maailman parhaat isät elleivät isät olisi mokanneet. Isät menivät paljastamaan muille miten pärjätään. Kirj. Janne Myllymäki