Talvirieha 2009 (6.-7.2.)

Vuoden 2009 Talvirieha alkoi tuttuun tapaan perjantain avajaisilla. Järjestelypuolelle oli hankittu yksi uusi henkilö - Risto. Iltaa vetivät siis Mikko, Tuomo ja Risto. Yleisöä oli avajaisiin saapunut ennätysmäärä, kun paikalle olivat vaivautuneet Sami, Samuli, Ari ja Janne sekä Talviriehan ensikertalaiset Tumppi, Oskari, Eemeli ja Mustosen Sami.

Aluksi avajaisissa pidettiin pöytälätkäturnaus, jonka voitti Risto ennen Tumppia. Turnauksen jälkeen alkoi perinteisempi osuus, jossa saunottiin ja haastateltiin osallistujia. Illan mittaan esiteltiin myös Talvirieha-drinkki. Avajaiset loppuivat noin klo23, jonka jälkeen porukka lähti jatkoille. Mikko, Tuomo, Sami ja Tumppi menivät paikalliseen lähikuppilaan ja Risto, Selkä, Oskari ja Eemeli menivät baariin keskustaan.

Varsinainen kisapäivä alkoi -2 asteen lämpötilassa eli keli oli vallan mainio. Klo10.30 oli määrä aloittaa mäenlaskulla ja näin kävikin.

Mäenlasku

1.Tuomo K.
2.Eemeli J.
3.Sami S.
4.Oskari J.
5.Mikko P.
6.Sami M.
7.Simo J.
8.Keijo N.
9.Tuomas J.
10.Samuli S.
11.Risto I.
12.Nilla S.
13.Ari V.
14.Paavo J.

Mäenlaskussa oli väkeä ennätysmäärä. Kilpailijoiden lisäksi oli yleisöäkin kolme henkeä, joten mäessä oli tunnelmaa. Vaikka porukka toisella kierroksella säännöllisesti paransikin tuloksiaan niin ainoa selkeämpi sijoitusmuutos oli Eemelin nousu 12. sijalta toiseksi. Nopeimman pulkka-ajan teki juuri Eemeli ja rattikelkkailun nopein oli totutusti Mikko.

Seuraavaksi piti olla vuorossa mäkihyppyä, mutta se jouduttiin tältä vuodelta perumaan, koska mäkeen ei saatu hyppylupaa. Sitten olikin aika siirtyä mökille, jossa olivat vuorossa hiihdot.

Hiihto 2,5km/p

1.Mikko P.
2.Ari V.
3.Keijo N.
4.Sami S.
5.Samuli S.
6.Oskari J.
7.Risto I.

Hiihto oli tänä vuonna tavanomaista lyhyempi ja reitti oli melko tasainen. Siitä huolimatta kuultiin valituksia pitovoiteiden puutteesta. Puolimatkassa johtoa piti Mikko muutaman sekunnin ennen Aria. Samiin oli eroa jo enempi. Keijo tuli kaksi sekuntia Samin perässä ja Oskarikin oli ihan lähellä. Samuli ja Risto tulivat sitten seuraavina.

Kärjen järjestys ei muuttunut kisan toisellakaan puolikkaalla, joten Mikko voitti hiihdon neljännen kerran peräkkäin. Ari tuli tällä kertaa toiseksi. Keijo oli onnistunut ohittamaan Samin ja näin ollen hän saavutti ensimmäisen henkilökohtaisen mitalinsa Talviriehassa. Viitossijasta nähtiin tiukka kamppailu, kun Samuli pystyi ohittamaan Oskarin vain muutama metri ennen maalia. Risto tuli reilut 10 sekuntia Oskarin perässä maaliin.

Parisprintti 6x0,15km/p

1.Ari V. & Oskari J.
2.Sami S. & Tuomo K.
3.Mikko P. & Risto I.
4.Keijo N. & Samuli S.

Parisprinttiin saatiin jälleen neljä joukkuetta. Lähdöstä kärkeen ampaisi Ari, joka saikin jo ensimmäisellä osuudella hankittua joukkueelleen tuntuvan johdon. Toisena vaihtoon tuli Sami ja sitten Keijo sekä Risto lähes tasoissa. Toisella osuudella Mikko nosti joukkueensa kakkoseksi ja Tuomo kolmanneksi. Samuli joutui antamaan periksi aika paljon. Kärjessä Oskari pystyi säilyttämään hyvän eron seuraaviin.

Avausosuuksien hiihtäjät hiihtäessään toisen kerran saivat muutosta vain sen verran aikaiseksi, että Sami ohitti Riston. Neljännellä osuudella Mikko taas kuittasi Tuomon ohitse. Arin ja Oskarin joukkue oli saanut edelleen kasvatettua eroa taaempana tuleviin. Keijolla ja Samulilla ei näyttänyt tällä kertaa olla roolia mitalitaistelussa.

Viidennellä osuudella käytiin jo todella totista taistelua hopeamitaleista ja Sami pääsikin niukasti Riston edelle pitkällä loppusuoralla. Mikko lähti sekunnin Tuomon perään ja he hiihtivätkin ankkuriosuutta tasaisesti kunnes Tuomo kaikkien yllätykseksi pesi Mikon loppusuoralla. Voittoon oli tullut jo ajat sitten Oskari joukkueineen. Samulin ja Keijon joukkue tuli sitten neljänneksi.

Näin oli saatu kilpailut pidettyä ja voittajien saunaan Mikko, Tuomo, Ari ja Oskari. Voittajien sauna oli tällä kertaa myöhemmin illalla, kun porukka oli jo syönyt ja suurin osa saunonutkin sekä palkinnot jaettu. Mikko sai haltuunsa Talvirieha-kiertopalkinnon yhteismenestyksestä eri lajeissa.

Illan mittaan nähtiin taas haastatteluja sekä Ähtärin musisointia. Yleisö oli lauluista niin haltioissaan, että halusi kuulla yhden biisin oikein uudestaan. Lisäksi yleisö oli kiinnostunut tietämään mistä saisi Ähtärin biisejä kuunneltavaksi. Tähän kuulemma palataan.

Loppuillasta käytiin yleistä keskustelua ja naurettiin Samin jutuille. Perinteistä viuhahdusta ei taidettu nähdä, mutta lumihangessa joku taisi käydä pyörimässä. Illalla ennen klo23 porukka siirtyi läheiseen ravintolaan viettämään hauskaa yötä. Vain Oskari, Eemeli, Emma ja Janne jäivät mökille parantamaan maailmaa. Myös Sami tuli hetken kuluttua takaisin, kun hänet oli jostakin syystä käännytetty takaisin jo paljon ennen ravintolan ovea.

Näin käytiin tiivistetysti läpi Talvirieha 2009. Eiköhän ensi vuonna taas ole jotakin vastaavaa luvassa...