Talvirieha 2008 (8.-9.2.)

Vuoden 2008 Talvirieha alkoi tuttuun tapaan perjantain avajaisilla. Avajaisissa oli mukana järjestäjät Tuomo ja Mikko sekä yleisönä Risto, Ari ja Janne sekä ihan lopuksi myös Eukka. Avajaistapahtumiin kuului sauna, Jannen "maata mullistava" tietovisa sekä tietenkin haastatteluja. Lisäksi katsottiin kooste menneistä Talviriehoista. Illasta jäi lähinnä mieleen se, kun Risto väitti pöydällä olevaa viivotinta heijastimeksi. Kaikki muut olivat Riston kanssa eri mieltä.

Siitä sen sijaan Risto oli samaa mieltä, että hän oli vuoden aikana... no miten sen nyt ilmaisisi - kerännyt itselleen sellaista korkean länsimaisen elintason merkkiä, josta saikin kuulla sitten koko viikonlopun ajan, mutta eipä siinä kummempia. Aihe nauratti kaikkia, myös Ristoa. Avajaiset päättyivät noin klo23, mutta joidenkin osalta ne jatkuivat myöhäisyöhön saakka. Mikko, Tuomo ja Janne tahtoivat puoli kolmen aikaan kylpemään Lapinniemen kylpylään, mutta eivät ihan päässeet.

Varsinainen kisapäivä alkoi +3 asteen lämpötilassa, mutta vettä ei onneksi satanut. Klo10.30 oli määrä aloittaa perinteisellä avauslajilla perinteisellä hiihdolla ja näin kävikin.

Hiihto 4,2km/p

1.Mikko P.
2.Janne M.
3.Ari V.
4.Keijo N.
5.Risto I.
6.Samuli S.

Hiihdossa lähdettiin rauhallisesti liikenteeseen. 200m hiihdon jälkeen Hiihto siirtyi kärkeen ja menikin sitten menojaan. Janne jätti Arin noin kilometrin hiihdon jälkeen. Tämän jälkeen Keijo sai Arin kiinni ja oli hetken edelläkin, kunnes tasaisella osuudella Ari lykki karkuun ja kohti kolmossijaa.

Risto ja Samuli kävi aluksi tasaista kisaa, mutta vähitellen eroa tuli Riston hyväksi. Lopullisesti taistelu ratkesi Samulin kaaduttua kahteen otteeseen. Sellainen hiihto.

Parisprintti 6x0,15km/v

1.Ari V. & Sami S.
2.Risto I. & Janne M.
3.Keijo N. & Tuomo K.
4.Samuli S. & Mikko P.

Parisprinttiin oli saatu ensimmäistä kertaa neljä joukkuetta. Tiukkaan avausmutkaan ehti ensimmäisenä Risto perässään Samuli. Ari ja Keijo tulivat seuraavana pienen kontaktinkin saattelemana, mutta kaikki pysyivät tässä vaiheessa pystyssä. Reitin ainoassa nousussa Ari ja Keijo onnistuivat ohittamaan Samulin. Ari tuli puolivälissä myös Riston ohi ja nyt olivat avausosuuden sijoitukset ratkaistu.

Sami lähti toisen osuuden kärjessä paahtamaan sen minkä pääsi. Janne saavutti Samia, mutta ei ihan ehtinyt ohitse. Tuomo tuli vaihtoon muutaman sekunnin Jannen perässä ja Mikko oli pienen matkan päässä Tuomosta. Kolmososuudella ei sijoitukset vaihtuneet ja erotkin olivat melko samat kuin ekan osuuden jälkeen.

Nelososuudelta tultiin myös samassa järjestyksessä vaihtoon. Sen verran tapahtui, että Janne oli vähän kauempana Samista kuin edellisellä kerralla ja Mikko oli todella lähellä Tuomoa. Viitososuudella Ari veti melko reilun johdon joukkueensa hyväksi ja Keijo pystyi pitämään Samulin turvallisen matkan päässä.

Ankkuriosuudella Janne saavutti kovasti Samia, mutta vauhdikkaasta kiristä huolimatta eroa maalissa oli sekunnin verran eli selkeästi. Viimeisellä osuudella ei Mikko enää kyennyt uhkaamaan Tuomoa vaan pronssisija meni Tuomolle ja Keijolle. Ensimmäistä kertaa hiihdoissa mukana ollut Samuli saavutti Mikon kanssa nelossijan.

Mäenlasku (kelkkailu/pulkkailu)

1.Mikko P.
2.Janne M.
3.Sami S.
4.Toni N.
5.Tuomo K.
6.Keijo N.
7.Risto I.
8.Timo S.
9.Samuli S.
10.Nilla S.
11.Emilia S.

Mäenlasku keräsi taas huiman osallistujamäärän - ennätykselliset 11 kisailijaa! Tänä vuonna pulkalla ja rattikelkalla laskettiin hiukan eri radat, mutta kuitenkin melko samat. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kärjessä oli Mikko perässään Toni ja Sami. Neljäntenä oli Tuomo ja viidentenä Janne. Seuraavana tulivat Keijo, Risto ja Timo. Selänniemen pienimmät jäsenet keräsivät tuloslistalle sulkumerkintöjä merkkinä siitä, että eivät suorittaneet ratoja täysin hyväksyttävästi, joten heidän sijoituksiaan oli hivenen vaikea tulkita ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Toisella kierroksella Samuli ja Nilla saivat sen verran hyväksyttyjä suorituksia, että heidän paremmuusjärjestys saatiin ratkaistua. Eroa oli Samulin hyväksi 11 sadasosaa! Timon, Riston ja Keijon sijoitukset eivät vaihtuneet, mutta jokainen pystyi parantamaan toisen välineen tulosta.

Ekan kiekan jälkeen viidentenä ollut Janne paransi molempia välineitä reilusti ja nousi toiseksi. Sijat 3-5 ratkesivat todella niukoin eroin. Tuomo jäi viidenneksi häviten pronssin vain 42 sadasosalla. Podiumpaikka oli todella lähellä, mutta toisen kierroksen pulkkakaatuminen viimemetreillä vei mahdollisuudet. Toni paransi toisella kierroksella kelkka-aikaa, mutta menetti silti kaksi sijaa.

Sami teki toisella kierroksella päivän nopeimman pulkka-ajan ja sai kaulaansa, tosin myöhemmin illalla vasta, kolmannesta sijasta merkkinä olevan mitalin. Janne tuli siis toiseksi ja päivän nopeimman kelkka-ajan tehnyt Mikko voitti. Mäenlaskun jälkeen jouduttiin pienen hämmennyksen valtaan, kun Samuli oli hävinnyt johonkin ja häntä etsiessä vierähti jokunen minuutti. Samuli oli ottanut verkon pois eli kaatanut kuusen eli kävelly kotiin...tai oikeastaan autolle ja sieltähän hän löytyikin, joten kisat pääsivät jatkumaan.

Mäkihyppy (K10)

1.Janne M.
2.Sami S.
3.Mikko P.
4.Samuli S.
5.Tuomo K.
6.Risto I.
Timo S. DNR

Mäkihyppykisa käytiin melko pehmeässä mäessä, joten kaatumisia tuli vähän enemmän kuin edellisenä vuotena. Kisan kaksi ensimmäistä kierrosta käytiin siinä tahdissa, kun miehet torniin ehtivät. Sami ennätti hypätä kaksi hyppyä ennen Jannen ensimmäistä ja Sami onnistuikin tekemään niin hyvän hypyn, että Janne ei parempaan pystynyt - mutta samaan pystyi! Voittokamppailusta lisää myöhemmin.

Kahden ekan kierroksen jälkeen kolmantena oli Samuli ennen Mikkoa. Eroa heillä oli kymmenkunta senttiä. Sitten Ristoon oli jo enempi matkaa. Tuomo ja ensimmäistä kertaa mäkikisaamme uskaltautunut Timo olivat vielä ilman tulosta.

Päätöskierros hypättiin käännetyssä järjestyksessä. Hienoja hyppyjä esittänyt Timo kaatui kolmannenkin hypyn, mutta Tuomo sai sellaisen tuloksen, että nousi Riston ohitse. Mikko paransi viimeisellä kierroksella podiumpaikan arvoisesti, mutta Samuli ei kyennyt samaan. Janne tuli hyppytornista toiseksi viimeisenä ja jäi 15 senttiä omasta parhaastaan, joka myös oli viimeisenä hypänneen Samin paras.

Sami tuli uljaasti viimeisen hyppynsä ohi johtomerkin, mutta menetti tasapainon kellahtaen vasemmalle puolelle. Näin ollen Samin ensimmäinen mäkihyppyvoitto jäi vielä saavuttamatta, koska Jannen toiseksi paras hyppy oli Samin vastaavaa parempi.

Voittajien saunaan pääsivät lopulta Mikko, Sami, Janne ja Ari - tai no Aria ei saunassa näkynyt. Mikko ja Tuomo juonsivat tapojensa mukaan illan melko vapaamuotoisesti. Vuorossa oli taas normihaastattelujen ja puhelinhaastattelujen tekemistä. Mikon soitto numerotiedusteluun sai poppoon nauramaan aika raikkaasti. Raikasta naurua, tosin pienen hämmennyksen jälkeen, sai aikaan myös Jannen Keijolle tulkitsema versio Meiju Suvaksen kappaleesta ´Pure mua´.

Ohjelmallista osuutta värittivät pitkän linjan yhtye Hepposet sekä toista kertaa julkisesti esiintynyt Trio Helkama. Uutena tulokkaana esiintyi Päivin ja Samin duo. Ilta oli kauttaaltaan melko onnistunut ja nähtiinhän sen aikana myös perinteinen viuhahdus. Siitä olisi voinut vastata porukasta melkein kuka tahansa - no ei ehkä Päivi, mutta jätetään nyt mainitsematta, keitä viuhahtajat olivat. Sen verran voidaan paljastaa, että he olivat järjestäjäpuolelta ja heidän päällään oli pyyhkeet ja puvun takit. Keijo sanoikin heille, että "Hameet pois!"

Hauskuutta herätti myös Hepposten keikan aikana nukahtanut Toni, joka hetkeä ennen nukahtamista oli jutellut porukan kanssa mm. kuorsaamisesta ja kertonut, että ei kuorsaa. No, eikös Toni kuorsannut heti nukahdettuaan. Todistajia paikalla oli siinä vaiheessa kymmenkunta + videokamera.

Illanvietto päättyi puoli yhdeltä eli juhlat olivat Talviriehahistorian pisimmät. Samin, Keijon, Mikon ja Tuomon osalta juhlat jatkuivat vielä lähikuppilassa, jossa he koittivat innokkaasti päästä laulamaan karaokea, mutta yritykset kaatuivat vuoron perään milloin mihinkin asiaan. Kiitos kaikille mukavasta tapahtumasta ja toivotaan, että jatkoa seuraa...