Mikko ja Tuomo olivat taas Palomäessä kaatamassa, kun Mikko keksi, että
olut on loppu ja niin he lähtivät hakemaan sitä lisää...
Mikko:
-Täällä sitä nyt sitten ollaan.
Tuomo:
-Ai ollaan vai?
Mikko:
-Ihmisen sosiaalisen kanssakäymisen äärikeskustassa.
Tuomo:
-Niin tai kuten meillä sanotaan; tavaratarpeen
absoluuttisessa umpilieriössä.
Mikko:
-Se oli hienosti sanottu.
Tuomo:
-Nättiä, nättiä.
Näiden alkumietelmien jälkeen pojat jatkavat harkinnallista taivallustaan
kohti oluthyllyä.
Mikko:
-Taitavat olla siinä.
Tuomo:
-Juu. Nämä elämämme sielunrattaat silmin nähden
tarjoutuvat jakamaan kanssamme sisältämänsä neste-esiintymän.
Mikko:
-Jos totta puhutaan, niin minä en kykenisi millään olemaan ilman tätä
sovinistisuuden patriarkkaalista nautintoainetta.
Tuomo:
-Virratessaan elimistöön se ikään kuin laajentuu
illan mittaan sydämellisyyden Ganges-virraksi jättämällä hetkellisiä
onnen värinöitä tasaisin välimatkoin esiintyviin satamiin(naisiin).
Mikko:
-Mä otan 12 pulloa.
Tuomo:
-Jotain semmosta määkin.
Ja niin poikien matka jatkuu kohti ulko-ovea, jonka avatessa on niin
vapautunut olo, että...
Mikko:
-Ah tätä suomalaista luontoa!
Tuomo:
-Se ottaa keuhkoni valtaansa kuin keväisessä
kiimassa kirmaava koira ottaa rakkaansa, vastakkaista sukupuolta
edustavan lajikumppaninsa.
Mikko:
-Aivan kuin toverillisuuden tuuli puhaltaisi minuun voimia aina
isänmaallisuuden avaruudellisesta loputtomuudesta saakka johdattaen
meidät oivaan taisteluhenkeen iänikuista vihollistamme(katkeroitumista) vastaan
Pojat nauttivat kävellessään ensimmäisiä pulloja...
Tuomo:
-Tämä elämän eliksiiri. Tämä auttaa minua saavuttamaan
maksimaalisen onnen tunteen nuoruuteni karikollisia vesiä seilatessani ja voinkin
hetkeksi tuudittautua lähes esiaviolliseen suhteeseen(nousuhumalaan) ennen varsinaista
koetinkiveä(känniä).