Mikko ja Tuomo miettivät mitä tekisivät. He päättävät lähteä kylälle
katsomaan tyttöjä. Mikko ajaa, mutta Tuomo ei aja.
Mikko:
-Kelpaiskohan noi kaks' tuolta?
Tuomo:
-Kaikki käy. Näyttävätkin olevan todella
herkässä iässä.
Mikko:
-Annettaisko jotkin lahjat niille? Vois' olla tehokkaampaa kuin se
Jannen tapa möykätä ja heilua autossa!
Tuomo:
-Kaikki käy. Mä aattelin antaa niille
elämänsä oivalluksen eilen tehneen keskikokoisen urospuhvelin.
Mikko:
Miks' noin tavallinen lahja? Mä aattelin antaa jotain minulle tärkeetä.
Tuomo:
-Mitä sä sit' annat?
Mikko:
-No, tietenkin meidän suvussa monta vuotta
kulkeneen katiskan.
Tuomo:
-Mikä siitä niin tärkeän sulle tekee?
Mikko:
-No, huolimatta siitä, että sillä ei ole
enää moneen päivään saatu kalaa niin tärkeäksi sen tekee se, että mun enoni
on saanut sillä ensimmäiset haukensa ja hän sentään luki Helsingin Sanomista
vuonna 1964 porojen käytöstapojen muuttumisesta. Samaisen jutun oli lukenut
myös enoni naapuri, Väinö Miettinen ja Miettisen Väinöhän on
kolminkertainen Keiteleen ympärisoudun mestari. Kisasta haastavan tekee se,
että yhtenäkään vuonna ei Keiteleen ympärillä ole ollut oikeastaan
yhtään vettä.
Tuomo:
-Onkin muuten hassua, että vaikka järvissä on
todella paljon vettä niin se loppuu heti rantaan tullessa.
Mikko:
-Se on niinku keskittyny pelkästään järviin.
Tuomo:
-On tyhmiä ne heput, jotka jonkun varvun avulla
etsivät vettä jostain aavikolta ja savannilta. Menisivät järvien luo.
Siellä sitä vettä on.
Mikko:
-Hei, missä ne tytöt on?
Tuomo:
-Voi kystä! Ne ehti lähtee. On pilalla!