Maria on 16-vuotias tyttö keskeltä kylmää Helsinkiä. Tänään hänellä on tavallista kylmempää
sillä hän istuu meren rannassa ja itkee. Maria on juuri jätetty ties monennenko
kerran. Miksi? Maria on nätti, fiksu, harrastaa käsi- ja koripalloa eikä
ole ollenkaan huonotapainen. Hän ei myöskään ole ujo eikä petä ketään. Miksi
taas yksi suhde on päättynyt niin, että Maria on jätetty?
Palataan kolme vuotta taakse päin. Maria on kaverinsa kotibileissä ja hän
on iskenyt silmänsä yhteen poikaan. He tanssivat hitaita ja Maria kuiskaa:
-Mä rakastan sua.
He alkavat oleen yhdessä ja hauskaa riittää, mutta eihän tossa iässä
suhteen ole tarkoituskaan kestää...? No, tämä ei kestänyt. Kolme viikkoa
ja se oli ohi.
Mutta jo viikon päästä Maria alkaa seurustelemaan erään täysi-ikäisen
autoilevan pojan kanssa. He ehtivät oleen yhdessä vajaan viikon ja Maria
tuntee olevansa taivaissa ja sanoo rakastavansa tätä jätkää. Toisella
osapuolella ei ole yhtä voimakkaita tunteita vaikka tykkääkin Mariasta.
Tässä tilanteessa jätkä tekee oikean ratkaisun ja jättää leikin sikseen
eikä mennyt pidemmälle vaikka olisi voinut käyttää tytön tunteita hyväkseen.
Maria purkaa sydäntään parhaalle kaverilleen. Hän tuntee itsensä petetyksi ja
hylätyksi ja itsetunto on laskenut. Maria saa mahtumaan samaan lauseeseen
sen miten sikoja jätkät ovat ja sen, että niitä ilmankaan ei voi olla. Maria
on monille tytöille tutussa tilanteessa; tuntuu, että kukaan ei välitä.
Tilanne ei kuitenkaan ole näin.
Maria etsii lähes joka viikonloppu sitä "oikeaa" ja seurustelee tiheään
tahtiin ja hokee jokaiselle pojalle rakastavansa tätä. Ne ovat kauniita
sanoja, mutta mitä mahtuukaan niiden taakse?
PELKOA! Ei mitään muuta kuin pelkoa. Maria on epävarma itsestään ja
tarvitsee hyväksyntää ja tarvitsee olkapään, johon itkeä ja tukeutua.
Maria kyllä ihastuu ja kiintyy jätkiinsä ihan oikeasti eli hän ei missään
nimessä tietoisesti kuseta ketään eikä kuulu siihen "kana"-ryhmään, jossa
seurustellaan aina kylän suosituimman pojan kanssa tai sen auton kanssa.
Maria on vaan pahaksi onnekseen oppinut "rakastamaan" ja varsinkin
rakastumaan liian helposti. Se on aluksi helppo ja turvallinen ratkaisu, mutta
siinä pettää toista osapuolta ja myös itseään.
Tämä touhu jatkuu ja jatkuu.. Rakastaa-sana ei paljoa enää kolahduta ja Maria
tietää sen itsekin ja yrittää ryhdistäytyä monien erojen jälkeen. Maria ei
ole montaa sydäntä särkenyt, mutta hänen pieneen sydämeensä on haavoja tullut.
Niin paljon, että parantumiseen menee aikaa. Maria bilettää edelleen ja
viettää aikaa myös poikien kanssa, mutta on nyt varovaisempi. Hän on
puoli vuotta seurustelematta ja asia ei vaivaa häntä lainkaan.
Sitten eräänä tiistai-iltana Maria istuskelee lähes täpötäydessä
nettikahvilassa. Häntä vastapäätä istuu eräs poika, Aleksi. Ei Maria
nimeä tiennyt, he eivät jutelleet. Porukka alkoi poistua, kun sulkemisaika
lähestyi. Lopulta jäljellä olivat enää Maria ja Aleksi. He purskahtivat
suloisesti nauruun huomatessaan tämän. Oli helppo tilanne alkaa juttelemaan.
Kotimatkakin osoittautuu samaksi, joten juttelu pääsee jatkumaan. He kävelevät
pitkään samaa matkaa. Niin pitkään, että huomaavat olevansa naapuruksia.
Kaikki ainekset vuosisadan rakkaustarinaksi ovat olemassa. He tykkäävät
toisistaan ja heillä on yhdessä todella hauskaa. He ehtivät olemaan yhdessä
kuitenkin vain viisi päivää, kun Aleksi avautuu kerrossängyn yläpedissä:
-Maria, mä rakastan sua.
Maria ei ollut ollenkaan valmis siihen:
-Jaa. Puhutaan siitä sit' joskus.
Aleksi tivaa hetken, että mitä Maria ajattelee, mutta Maria tuntuu olevan
täysin muissa maailmoissa. Aleksi luulee, että Maria ei ehkä koskaan tulisi rakastamaan häntä ja
päättää jättää Marian ennen kuin kehenkään ehtii sattua. Nyt Maria istuu
yksinään tuulisella rannalla. Rakastettuna, mutta yksin.