Tie jatkuvaan onnellisuuteen...

Perustoiveena ihmisellä on olla onnellinen - niin minullakin. Tapa saavuttaa se onkin jo sitten eri juttu. Aluksi sanon, että minulle on ihan sama, miten ihminen saavuttaa onnellisuutensa, kunhan se on rehellinen. Onnellisuuden jatkuvuus tulee minun kohdallani siitä, että koitan mahdollisimman monen päivittäisen ja jokatuntisen ratkaisun olevan se minulle paras ratkaisu.

Keskivertosuomalainen kokee onnellisuuden sinä, että perusasiat ovat kunnossa. Perusasioihin kuuluu vakituinen työpaikka, perhe, koti (ehkä oma) ja se, että pystyy selviämään laskuista. Koko suomalainen systeemi on rakennettu sellaiseksi, että ihmiset pääsevät tähän kohtalaisen helposti. Helposti on ehkä väärä ilmaisu, mutta kuitenkin em. asiat ovat kaikilla tavoitettavissa, kun käydään koulutusjärjestelmä läpi ja töihin päästyä tehdään ne hyvin ja tunnollisesti. Perhe kyllä kerääntyy siihen ympärille viimeistään sitten, kun luonto näin haluaa.

Keskivertosuomalainen tekee 8h päivässä töitä, käy kaupassa, tekee ruokaa, tiskaa ja siivoaa ja sitten katsoo pari tuntia päivässä töllöä tai käy viihteellä - kuka enemmän, kuka vähemmän. Systeemi on tehnyt tämän kaiken hyvin helpoksi. Työläisellä on maailman parhaat olot juuri Suomessa, ruoka on hyvien valtion tukien ansiosta halpaa ja asumaankin pystyy suht´ edullisesti eli ei sinänsä mitään valittamista. Jos työpaikka löytyy, niin perusasiat tyydyttyy varmasti.

Entä sitten, jos oma onnellisuus ei tulekaan siitä, mitä työnteolla saa? Työnteolla saa toki rahaa ja rahalla sit´ maksetaan laskut ja ostetaan ruokaa. Periaatteessa kaikilla kokopäivätöissä käyvillä jää rahaa pakollisten menojen jälkeen "nautintoihin" ja varsinkin, jos perheessä kaksi ihmistä tienaa keskiverrosti, niin sitä vaihtuu autokin kolmen vuoden välein ja käydään kerran vuodessa Kanarialla. Sitä saa rahalla. Vastineeksi joutuu heräämään joka aamu seiskalta tai jopa kuudelta tai ehkä vieläkin aikasemmin. Töissä ollaan yleensä neljään (jotkut ahneet tekevät töitä niin paljon kuin sallitaan) ja sitten illaksi kotiin. Työpäivä kuluttaa helposti päivästä 10h kaikkine valmisteluineen, matkoineen ja kotiin asettumisineen. Ei kuulosta hyvältä - ainakaan minun korvaan.

Minun onnellisuuteni koostuu urheilusta, kavereista ja vapaudesta tehdä mitä haluaa. Se on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää, jos onnellisuus koostuu esim. perheestä tai omakotitalosta, niin sitten on hankittava rahaa. Mutta urheilu (mun tapauksessa ainakaan), kaverit ja vapaus päättää asioista eivät maksa paljoakaan. Toki ehkä joutuu vähäisen varallisuuden takia jättämään auton, netin, ryyppyillat ja kaikkee tollasta pois, mutta eihän siinä. Vaikka edelliset asiat olisivatkin ihan mukavia, niin pitää miettiä siltä kannalta, että onko ne sen arvoisia, että kuluttais 10h päivästä vankilassa.

Suomen (niin kuin minkä tahansa sivistyneen valtion) systeemi on tehty aikaisemmin mainitsemaani onnellisuuden perusajatusta silmällä pitäen eikä siinä sinänsä mitään. Systeemi on hyvä, kun niin moni siinä pyörii, mutta minä en aio pyöriä. Mä haluan olla vapaa. Toki olen kuullut ajatuksesta, että vasta sitten, kun sulla on rahaa, olet vapaa. Ehkä se onkin niin, jos on kalliit huvit.

Mun tapani olla työttömänä omasta tahdostani (en väitä, että saisin töitä vaikka hakisinkin) on meidän systeemissä täysin hyväksyttävää. Kyllä siitä rangaistaan ihan tarpeeksi kaikilla tukien leikkaamisilla enkä usko, että kovinkaan moni haluaisi vaihtaa osia mun kanssa. Ja sitten mä olen täysin sanojeni takana sanoessani, että ottakoot ne ihmiset vapaat työpaikat, jotka sitä todella tarvitsevat. Työttöminä on paljon lapsiperheiden vanhempia, joissakin perheissä ehkä molemmat vanhemmat tai sitten pahasti velkaantuneita ihmisiä. He tarvitsevat työtä ja niin kauan kuin Suomessa on ihmisiä, jotka minua enemmän työtä tarvitsevat, he saavat minun puolestani niitä tehdä.

Ruonansuun Jope sanoi aikanaan hyvin: -Köyhänä elämä on halvempaa!

Se on hyvin sanottu. Sitten myös Nykäsen Matti on tiivistänyt ajatukseni yhteen lauseeseen: -Mä en mene siihen lankaan, että alkaisin haaliin jotain omaisuutta.

Jo yli kymmenen vuotta olen myös ihaillut Irwin Goodmanin ja Uuno Turhapuron tapaa elää. Toki molemmat ovat enemmän tai vähemmän mielikuvitusolentoja, mutta kai sitä mallia saa ottaa, jos ei tee muille pahaa. Molemmilla oli suuri tarve tehdä asiat niin kuin oma mieli sanoi ja niin se on mullakin. Vaikka molemmat olivat joissakin asioissa ylivertaisia ja nauttivat silloin tällöin isoista rahoista, saivat he kansan vankkumattoman suosion irvailemalla yläpuolellaan oleville ja ihan senkin takia, että eivät pihistelleet rahojaan.

Olen tosissani ottanut heidät esikuvikseni omassa elämässäni ja sillä tiellä mennään loppuun asti. Töitä tehdään vaan, jos se palvelee omia etuja. Rikkaudesta toki haaveillaan, mutta sehän ei Suomessa tule ainakaan normitöillä. Tapoja on oikeastaan periminen, menestyminen, petos tai veikkausvoitto. Vaihtoehtojen ollessa nämä yksi ei tule kuuloonkaan, eräs toinenkaan ei tule eikä kolmaskaan eli jäljelle jää vain toi veikkausvoitto. Janne ei kuitenkaan pelaa Lottoa, joten miten sitä sitten rikastuis.

Urheiluvedonlyönti tulee olemaan mun juttu. Toki se olisi helpompaa, jos olisi 30000e alkupääomaa, mutta kyllä sitä voi parillakin kympillä päästä pitkälle, jos taitoa riittää. Olen 15-vuotiaasta asti harrastanut noita Veikkauksen taitopelejä - lähinnä pitkävetoa ja miinusta on tällä hetkellä ehkä just toi 30000e, mutta pitäähän oppirahat maksaa. Uskon, että 30-vuotiaasta eteen päin aletaan tekeen tulosta ja 35-vuotiaana ollaan jo omilla ja siitä sitten alkaa vaurastuminen.

Ei tämä mieletön määrä urheilun seuraamista voi olla jättämättä jälkiä. Pakko tuolla mielessä on olla jotain mitä muilla ei ole. Suomessa noin 20 ihmistä elättää itsensä täysin urheiluvedonlyönnillä ja sitten on muutama sata, jotka tienaavat raveissa ja vakioveikkauksessa yli 50000e vuodessa, mutta tekevät toki muutakin elantonsa eteen. Sitten on jo aika iso määrä taitavia pelaajia, jotka pysyvät voitolla, mutta eivät uskalla sijoittaa isoja rahamääriä peleihin. Olisi se helmeä joskus tienata vedonlyönnillä enempi kuin mitä joku saa töistä, mutta se on vaan haave. Ei niin väliä vaikka ei toteutuisikaan.

Nyt joku sanoo, että eikö haaveiden eteen pitäisi tehdä töitä. Minähän teen "töitä" sen eteen. Katson urheilua telkkarista niin paljon kuin mahdollista ja käytän kaikki ylimääräiset rahat pitkävetoon:) Kyllä se vielä joskus alkaa kääntymään voitolliseksi.

Kääntyipä juttu rahasta puhumiseen. Toki minäkin haaveilen rikkaudesta niin kuin muutkin. Osa lottoaa, osa opiskelee hyvän ammatin, osa perustaa yrityksen, osa laittaa kaiken mahdollisen palkasta jäävän talteen jne. Kyllä minä otan vastaan sellaiset rahat, jotka helpolla (vedonlyönnillä) tulee, mutta en minä niin kovasti rahaa halua, että alkaisin rehkimään sen eteen. Jos en rikastu omalla ideallani, niin olkoon sitten. Minulla on tälläkin hetkellä paljon asioita, joista nautin enkä niistä edes luopuisi vaikka olisi enempi rahaa.

Työnteko on niitä varten, joiden elämä maksaa niin paljon, että muuten ei tule toimeen tai joiden haaveet ovat niin isoja, että niiden toteuttamiseen tarvitaan rahaa. Minulla ei sellaisia ole. Kunhan terveys, ystävät ja vapaus säilyy niin se on ihan hyvä näin. Älkää olko pahoillanne Jannen tavasta toimia. Mä olen onnellinen näin, mutta tuskin moni muu olisi eli tehkäämme kaikki niitä valintoja, joita omaksi parhaakseen näkee...