8. KILPAILU (16.7.)


1.Janne Myllymäki........42.39
2.Juhani Hyppönen.......44.57 (-2.18)
3.Ari Viholainen.......47.17 (-4.38)
4.Risto Isoranta...........52.30 (-9.51)
5.Raimo Nurminen.........54.35 (-11.56)

Kauden kahdeksas kisa ajettiin hieman aiempia kisoja viileämmissä olosuhteissa ja tuuli oli melko hankala sen suhteen, että se ei tarjonnut oikein missään kohtaan myötätuulta, mutta lopussa oli voimakas vastainen. Lähdöstä kärkeen lähti Janne, mutta jo hetken ajon jälkeen Risto halusi taas vetää letkaa.

Alikulkusillan jälkeen Janne nosti vauhtia ja Ari oli ensimmäisenä seuraamassa. Sitten tulivat Juhani, Risto ja Rami vielä rauhallisesti yhdessä. Kilpakorven tienhaarassa Janne kiristi vielä vähäsen, joten Arikin jäi. Nyt Juhani oli nostanut omaa vauhtiaan sen verran, että alkoi saavuttamaan Aria ja taaempana puolestaan Risto onnistui jättämään Ramin.

Ari sai Jannen kiinni vähän ennen Partalan mäkeä, mutta mäkeen Janne iski sen verran kovaa, että syntyi lopullinen ero. Juhani puolestaan sai Arin kiinni ja he tulivat yhtä matkaa aina Alhojärven hiekkatieosuuden alkuun, jossa Ari joutui antamaan vähän periksi. Ari sai vielä Alhojärven keskustassa Juhanin kiinni, kun Juhanilla oli vähän ongelmaa liikenteen kanssa, mutta Juhanin vauhti oli tällä kertaa Arille liikaa ja eroa alkoi syntymään nopeasti.

Nelossijasta käytiin paljon kovempi kamppailu, kuin mitä Hallintiellä olisi voinut arvata. Rami ei meinaan antanutkaan helposti periksi vaikka jäi alussa yllättävän nopeasti. Risto johti Ramia vajaalla sadalla metrillä, kun Partalan mäki alkoi eikä ero tahtonut kasvaa siitä millään. Aina Alhojärven hiekkateiden loppuun asti yritti Rami joka ylämäessä saada eroa umpeen, mutta lopulta hänen oli annettava periksi. Lahdentiellä eroa alkoi syntymään ja viimeistään Koulumäessä loppui Ramin rimpuilu ja ero Ristoon kasvoi paljon isommaksi kuin mitä kisan vaiheet antavat ymmärtää.

Kärjessä Janne paahtoi kovaa kohti huippuaikaa, mutta loppukilometrien vastatuuli imi voimat eikä syntynyt edes kauden parasta aikaa. Juhani oli vielä Alhojärveltä Lahdentielle siirryttäessä alle minuutin kärjestä, mutta tässäkin tapauksessa lopun raskaat olosuhteet kasvattivat eroa. Ari tuli maaliin kolmantena jääden Juhanista saman verran kuin Juhani Jannesta. Risto todellakin onnistui lopulta kasvattamaan Ramiin yli kahden minuutin eron, mutta kylläpä oli pojilla hieno kisa Lahdentielle asti.