KÄHKÖSEN PIHA


Kähkösen piha on kolmen talon "yhteisö" Ylöjärvellä. Tarkempi osoite on Kuusistonpolku ja kyseessä on kyseisen tien kolme viimeistä taloa, jotka muodostavat eräänlaisen pihan. Aluetta kutsutaan Kähkösen pihaksi, koska menneinä vuosikymmeninä paikalla oli Kähkösen maatila, mutta 90-luvulla pitkään autiona ollut tila purettiin ja alue kaavoitettiin uusia taloja varten.

Kuvitellaan, että edetään Kuusistonpolkua, jossa on yhteensä 11 taloa. Kahdeksan on nyt jäänyt taakse ja ylitetään pieni oja. Sitten seuraavana vasemmalla on Kuusistonpolku 9. Siinä asuu Tilusmaan perhe. Seppo (-56) ja Veera (-60) Tilusmaa sekä heidän kaksi lastaan Teemu (-88) ja Laura (-90). He ovat talonsa alkuperäiset asujat vuodelta 1996.

Tilusmaita vastapäätä asuvat Pentti Mantila (-58) ja hänen satunnaiset naisystävänsä. Myös Pentti on talonsa alkuperäinen asukas ja muutti siihen muutaman viikon Tilusmaiden jälkeen. Pentti on täysverinen palomies, tosin itseään hän kutsuu palokuntanuoreksi.

Kuusistonpolun viimeiselle tontille on vuoden verran rakennettu uutta taloa ja nyt se on valmis. Seppo ja Pentti ovat usein katselleet rakennustöiden edistymistä, mutta taloon muuttajista heillä ei ole tietoa. Ensi viikolla kuulemma asukkaat saapuvat.

Sitä odotellessa kerronpa hivenen lisää Tilusmaiden elämästä. Seppo on rakennusmestari ja töissä Tampereella. Veera on opettaja ja töissä läheisellä ala-asteella. Teemu on tuore ylioppilas ja lähtee heinäkuussa armeijaan. Laura on päättelemässä ensimmäistä vuottaan lukiossa. Mainetta hän on saanut lupaavana yleisurheilijana. Tulevana kesänä on täydet mahdollisuudet finaalipaikkaan Kalevan kisoissa sekä 100m:n juoksussa että pituushypyssä.

Lisää Tilusmaista ja Kähkösen pihan tapahtumista viikon päästä, jolloin paljastuu ketkä muuttavat uuteen taloon...