JUHANNUS 20.6.2008

Perjantaiaamu klo8.00 ja Lappi sekä Hiihto suuntaavat kauppaan. Lapin ostoaikeisiin kuuluvat siiderit jäävät kuitenkin kassalle, joten hän tyytyy olemaan kuski. Hiihto istuu kyytiin, johon haetaan myös Nevalainen ja Laine. Aluksi viemme Laineen tyttöystävän vanhempien hoiviin ja sitten suuntaammekin jo baariin. Baariksi kelpaa Sininen Seilori Hulkkiossa, jossa Nevalainen haluaa laulaa karaokea klo10.15! No, baarityttö laittaa laitteet päälle ja Villihevosia kajahtaa ilmoille. Kajahtaa muuten muutaman kerran vielä päivän aikana.

Reissu jatkuu Jämsänkosken kautta, jossa Nevalaisella on sukulaisvelvotteita. Hetken päästä matka kuitenkin pääsee jatkumaan. Hiihdolla on hampaidenpesu vielä tekemättä, joten hän pesee hampaat ja syljeskelee huuhteluveet kesken vauhdikkaan ajon ikkunasta ulos.

Seuraavaksi auto suuntaa kohti Jyväskylää, mutta Saakosken suoralta se kääntyykin oikealle Saalahden suuntaan. Hiekkatiellä näkyy paljon lehmiä, joten onhan Nevalaiselle koitettava löytää seuraa. Nevalainen lähtee vähän soitellen...tai pitäiskö sanoa tämän reissun tapojen mukaan, laulellen sotaan eikä touhu onnistu.

Hiihto: -No, saitko?

Nevalainen: -Lehmä ei antanut.

Sitten on tarkoitus mennä käymään Oravivuoren kolmiomittaustornilla ja hommahan toteutuu. Sieltä näkee hyvin. Hiihto ja Nevalainen menevät yhdessä vaiheessa kuselle. Hiihto kävelee ihan jyrkänteen reunalle.

Hiihto: -Tuu kuseen tästä, ni alkaa pelottaan.

Nevalainen: -Ehin alottaan jo, mut mä voin pidättää.

Semmosta. Sitten porukka istuu pöydässä ja Nevalainen laulaa pariin otteeseen Villihevosia. Lappi yhtyy lauluun ja Hiihto sekä Laine möykkäävät muuten vaan. Lappi ja Laine ovat kuulleet jo pitkän aikaa, että vuorta lähestyy porukkaa. Siinä sitten keksitään, että muut menee piiloon ja Nevalainen jää yksin pöytään. On jokseenkin erikoinen tilanne löytää yksinäinen mies ihan korvesta ryyppäämästä ja lauleskelemasta. Ei mene montaa hetkeä, kun eräs nelikko saapuu Nevalaisen tykö ja yksi nainen ihmettelee: -Miten susta lähtee noin moniäänistä laulua?

Nevalainen: -Se on taito.

Se oli hauska tilanne. Sitten joukkio haluaakin jo lähteä pois. He suuntaavat Korpilahdelle, jossa menevät sataman terassille. Sieltä pitää mainita, että aurinkovarjon kanssa oli aika hauskoja tilanteita. Siinä istuttiin pitkän aikaa niin, että varjo oli ihan alhaalla. Parasta oli ehkä se, kun Laine ja Lappi nahistelivat varjon paikasta ja Lappi huomaa, kun miesmyyjä kävelee kohti. Laine alkaa säätään varjoa itse, mutta eihän siitä mitään tule. Sitten myyjä tulee katsomaan touhua ihan vierestä ja Laine on aika nolona.

Matka pohjoiseen jatkuu. Pari kertaa autossa kajahtaa Villihevosia, mutta sitten Laine haluaa viedä porukan syömään. Muuramen Shell käy siihen tarkoitukseen hyvin. Siellä ruo'at tilataan ja mennään pöytään syömään salaattia. Lappi ehtii pöytään ensin ja huutelee salaattipöydän ääressä oleville kavereille: -On muuten hyviä suolakurkkuja. Ottakaa niitä!

Lainehan ottaa. Oikein puoli lautasellista. Ne ei olleet mitään suolakurkkuja. Lappihan sen jo tiesi, kun oli maistanut. Hetken päästä Lainekin tiesi. Laineella on ongelmia myös maitonsa kanssa, joka on jollakin tavalla pilaantunut. Sitten päätetään yhdistää pilaantunut maito ja väkevät chilit ja drinkeistä tulee niin näköisiä, että porukka ei kehtaa pitää niitä pöydässä vaan vievät ne astioiden palautusta varten olevaan kärryyn. Vielä näköisempää on se, kun Nevalainen menee ottamaan valokuvan kärrystä.

Päivä hupenee, joten matkan on jatkuttava. Se jatkuu edelleen kohti Jyväskylää. Jossakin välissä Nevalainen ehdottaa, että tyttöjen juomasta ja salmiakkijuomasta voisi saada hyvän sekoituksen. No, Hiihtohan tekee sellaisen oitis. Ei kuulemma ollut hyvä. Nevalainen myös huomaa jossakin vaiheessa, että Laineella on aina kaksi ääntä. Niin kuin äänestyksissä. Tämä johtuu kuulemma siitä, että ensin Laine sanoo jonkun mielipiteen kunnes vielä erikseen hyväksyy tai kieltää sen.

Viimein päästään Jyväskylään. Hannikaisen kadulla Hiihto, Laine ja Nevalainen päättävät lähteä kävelemään kävelytunnelia pitkin satamaan. Lappi on pysähtynyt liikennevaloihin ja pojilla tulee kiire, koska vihreä syttyy hetkenä minä hyvänsä. Hiihto kysyykin juomia haaliessa: -Joko vihertää?

Vihersihän se, mutta mitäpä tuosta. Satamassa ei menoa ollut, joten Laajavuoren hyppyrimäki olisi parempi kohde. Sinne siis. Sieltä on komeat näkymät, mutta mitään hauskaa siellä ei tapahtunut, joten tämä tarina ei täytettä sieltä saa. Hyppyrimäet voisi vaihtaa uimarantaan. Tuomiojärven rantaan siis.

Sielläkään ei paljon mitään nähtävää ollut, mutta yksi tyyppi oli ovela. Hänet ristittiin Väisäseksi. Väisänen tuli siihen pyörällä ja, kun pojat kysyi missähän olisi menoa, niin Väisänen suositteli Himosta. No, pojathan heittäytyivät, että eivät tietäisi Jämsästä mitään, siis veivät Väisästä vauhdilla. Väisänen selitti 500m sinne ja siitä sinne ja sitten ei tarvitse maksaa lippua. Naurua piti vähän pidätellä.

Lappi kehitteli siinä samalla jalkapallo-ottelua ja pyysi Väisästäkin mukaan, mutta hänellä oli krapula. Lopulta ottelu käytiin jaoilla Hiihto ja Lappi vastaan Laine ja Nevalainen. Lopputulos 3-1 jälkimmäisten hyväksi. Joukkio päätti vielä siirtyä rantaa pitkin kaupunkiin päin, jos meno vaikka paranisi, mutta eipä se parantunut.

Nyt olisi hyvä aika siirtyä Jyväskylästä pois. Laine ehdottaa, että mennään Keurusselälle. Se oli ollut Hiihdon ja Lapinkin mietteissä yhtenä vaihtoehtona. Perheauto suuntaa vauhdikkaasti kohti Keuruuta. Matkalla alkaa melko härski jutustelu juomien makuelämyksistä. Juttuun vedetään niin vaimot kuin tyttöystävätkin.

Vettä satelee lähes koko matkan Keuruulle, mutta aina välillä aurinkokin pilkahtelee. Tähän asti keli oli ollut koko päivän poutainen. Lappi posottaa kelpo vauhtia isoa tietä, mutta aina välillä eteen tulee turva-autoja. Yhden turva-auton kohdalla Lappi joutuu hiljentään perään ja lähtemään siitä vasta ohitukseen. Kun Lappi kiihdyttää auton viereen, niin Laine sanoo takapenkiltä, että kaasu pohjaan. No, Lappi ei nosta vauhtia kovasti vaan ajelee pitkällä suoralla rauhallisesti ohi ehkä 120km/h ja sanoo: -Pintakaasulla.

Kuluu hetken ja vauhti nousee 140km/h ja käydään keskustelu.

Nevalainen: -Miks' sä ajat nelosella?

Lappi: -Mitä?

Nevalainen: -Miks' sä ajat nelosella?

Lappi: -Oho! Ei ollut tarkoitus.

Nevalainen, Laine ja Hiihto: -Pintakaasulla! Hah hah hah.

Siinä sitten nauraa koko porukka. Jokseenkin hauska tilanne. Keuruun keskustassa käydään katsomassa onko Juhannuskisat jo loppuneet ja olivathan ne. Ei muuta kuin Keurusselälle. Siellä pientä kävelyä ensin ennen kuin ravintolaan sisälle. Se oli ainakin kolmelle seurueen jäsenelle eka kerta legendaarisessa baarissa. Laine ja Hiihtohan haluaa tietenkin lankut tässä vaiheessa päivää. Kellosta pitää mainita, että se oli vähää vaille puoli kahdeksan.

Baarimikko ei tuntenut lankkua. Joku nainen huuteli takaa, että kenties lankkupihvi, mutta ei. Sitten lankun tyypin selvittyä Kari (baarimikon nimi) ei suostunut myymään kuin kaksi drinkkiä/hlö kerralla. Sekös vähän harmitti Hiihtoa ja Lainetta, mutta olkoon. Olipahan aikaa miettiä mitä juo seuraavaksi. Nevalainenkin lähti mukaan kahteen ensimmäiseen paukkuun. Juomisen lomassa kävi niin, että baarityttö (alle 20v. Maria) tuli Karin kassakoneelle: -Saako koskea?

Kari: -Saa koskea.

Arvaatte varmaan, että tästä porukka repesi. Siinä vitsailtiin Karin vehkeistä ja Karin vallasta naistyöntekijöitä kohtaan. Nauru loppuu hetkeksi, mutta jatkuu taas, kun Hiihto ja Laine vertaavat paukkuja, joita Kari teki äskeisen välikohtauksen aikana ja joissa kahdessa eri juomassa piti olla selkeä raja. No, Hiihdon ja Laineen paukuissa ne eivät tulleet samalla lailla.

Hiihto: -Kari piti mun paukussa lusikkaa näin, mutta sun paukussa sen lusikka heilahti näin.

Kari kuuntelee ja nauraa tiskin takana. Lopulta Hiihto ja Laine saavat lankullisen juotua ja, kun vitsailu on jatkunut loppuun asti, niin Kari ehdottaa, että eiköhän olisi parempi, jos lähtisitte rantapirtille kuuntelemaan haitarimusiikkia. No, ehkä se olisi. Joukkio siirtyy parin sadan metrin matkan pirtille. Välissä he kuitenkin käyvät autolla, jossa näkevät uudelleen baarityttö Marian. He tietenkin vitsailevat vähän Karista, mutta Hiihto kysyy: -Ootko vapaa?

Ei ollut vapaa. Sitten, kun pojat pääsevät pirtille, niin Hiihto menee tilaamaan juomia. Hetken päästä Mariakin tulee sinne myymään, niin Hiihto kysyy: -Joko sä oot vapaa?

Takana vanhat naiset kuuntelivat korvat punaisina ja Hiihtoa kuulemma nolotti. Rantapirtillä porukka pitää jo aika tiukkaa menoa. Joukkion pöytä on varsinaisen pirtin sivussa yhden oven takana ja siellä on hyvä "riehua". Siinä vaiheessa, kun Hiihto on piirittämässä Mariaa, niin Nevalaisella kaatuu kalja syliin ja siihen tulee kaksi myyjää. Oluet pyyhitään pois, mutta tässä vaiheessa iltaa rooliin nousevat Nevalaisen hankkimat kumiset perhesuunnittelumenetelmät.

Laine sanoo myyjille, että Nevalaisella on niille lahjat. Nevalaisella on hiukan kysyvä ilme, mutta Laine pyytää ottamaan ne taskusta. Nevalainen roppaa kaikki taskusta pöydälle. Sieltä tulee papereita, paristoja ja kortsu. Se tippuu lattialle, josta Laine poimii sen antaen sitä myyjälle, joka ei kuitenkaan tarvitse sitä. Tilanne rauhoittuu. Nevalainen on kuitenkin kastellut housunsa, joten hän ottaa ne pois. Nevalainen istuu yhteensä varmaan 20 minuuttia pelkissä alushousuissa, mutta sehän ei menoa haittaa. No, oli hänellä paita päällä. Hiihto käy useamman kerran tiskillä ja selittää jotain tyyliin, että en mä jätä korttia tänne, kun voi tulla koska vaan äkkilähtö. Myyjä ihmettelee: -Onko joku teistä kuskina?

Rantapirtille on menty ensisijaisesti, jotta kuultaisiin haitarimusiikkia. Suntila (hanuristi) on kuulemma tulossa hetkenä minä hyvänsä. Jahka Suntila vähän yhdeksän jälkeen tulee ja soittaa ensimmäisen biisin, niin Hiihto menee kysymään osaako hän Metsäkukkia ja Villihevosia. Metsäkukkia on jo listalla, mutta Villihevosia -biisin kohdalla Suntila kysyy Hiihdolta, että laulatko sä?

Hiihto: -En laula, mutta meillä on ammattilainen.

Suntila lupaa Metsäkukkien jälkeen soittaa Villihevosia. Laine hakee äkkiä paperia ja kynää, johon Lappi väsää biisin sanoja. Hän ei muista niitä kiireessä kovin hyvin. Paperille tulee vain kertosäe ja A-osan alku. No, Nevalainen ei tästä häkelly vaan lähtee selittämään Suntilalle, että tilanne on nyt tämä. Ei siinä mitään. Hetken päästä Suntila kajauttaa Villihevosia ja Nevalainen laulaa. Pirttiin on tässä vaiheessa tullut lähemmäs 30 ihmistä ja myös ulkosalla kuuntelee muutama.

Olihan esitys tekstillisesti aika suppea, mutta pitkään Nevalainen sitä veti. Esitys päättyi ja yleisö taputti railakkaasti. Kova oli Nevalaisen urakehitys päivässä. Aamulla tyhjässä Seilorissa karaokea, illalla Keurusselän juhannusjuhlissa täydelle salille hanuristin säestyksellä!

Tämän loistoesityksen jälkeen oli aika lähteä Ähtärin tykö saunaan. Ennen autoon menoa porukka vielä tyhjensi rakkojaan. Nevalaisella oli ilmeisesti noussut menestyksestä hieman kusi päähän, koska näki oikeudekseen kusta yhden Volvon päälle oikein ikkunoita myöten. Eipä siinä mitään. Kai se Juhannuksena on ihan ok.

Matka jatkui kohti Koskenpäätä. Nyt vettä satoi oikein rankasti. Sitä tuli jopa niin paljon, että Lappi joutui muutamassa kohdassa ajamaan ihan rajoitusten mukaan. Matkalla Hiihto aukaisi makkarapaketin ja antoi makkaroita myös takapenkille.

Nevalainen: -Näähän on kylmiä!

Hiihto: -Luulitko, että mulla on grilli täällä?

Mökille saavuttiin vauhdikkaasti. Siellä oli joukko Ähtärin sukulaisia ja kaikkia muita läheisiä. Mökillä oli savusaunan vuoro ja vähän uimista. Laine käy saunassa ja pukee päällensä, mutta Ähtärin houkuttelun myötä menee vielä uudestaan saunaan. Jossakin vaiheessa Ähtäri sanoo, että lähetään katiskalle.

Laine: -Ei varmana lähetä!

Niin ne kuitenkin lähtevät. No, matkaa ei ole kuin 10 metriä. Kyseessä on nimittäin kaivo, jossa on olutta. Laine on tähän ratkaisuun oikein tyytyväinen. Laineen kunnosta pitää sanoa sen verran, että hän kysyy seuraavan kerran nähdessään Lapin, että missä hän on rypenyt, kun selkä oli ihan musta? Laine ei muistanut yhtään saunoneensa.

Nevalainen jää lopulta Ähtärin mökille ja muu joukkio jatkaa Jämsään. Vielä pitää kaikkien iloksi mennä näyttäytymään Seiloriin, mutta sieltä tulee äkkilähtö. Eipä siinä sitten muuta kuin Laine kotiinsa, Hiihto kotiinsa ja Lappi kotiinsa. Näin tämänkertainen Juhannusreissu.